Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkotyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkotyöt. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. kesäkuuta 2012

remppaaminen on taas alkanut...

... vai pitäiskö sanoa rakentaminen. 

Eli eteistä ollaan tehty, ja siellä on nyt lattian eristäminen saatu päätökseen. 

Eteisen vanhat lattialankut oli niin huonossa kunnossa, niin ei lähdetty niitä säästämään, vaikka muualla talossa säästetäänkin kaikki vanhat lattiat... Lattiamateriaaliksi tulee laatta, mahdollisesti jokin vaalea, kun muuallakin talossa vaalea lattia. Laatta on myös käytännöllinen kun ottaa huomioon, että meillä kaksi isoa koiraa ja kaksi kissaa.. näin saadaan eläinten vesikippo pois kylpyhuoneesta eikä talvellakaan tarvitse levitellä kaikenmaailman mattoja lattia joihin imeytyy sulanut lumi ja muut.

Tänään saatiin siis tuo eteisen lattian eristäminen valmiiksi, ja siirryttin sitten pihalle. Eli laitettiin piha kuntoon viikonloppua varten. Vaikka ei silloin mitään ihmeellistä tapahdu, mutta onpahan piha siistinä ja kiva siellä sitten vaikka grillailla. 

Tässä hieman kuvasaldoa tältä viikolta.

Yllä kuva eteisestä lähtökuopissaan..

 ... ja tältä näytti kun lattia lankut oli otettu pois...
 ...Ensimmäisiä paneeleja laitettu lattiavasoihin kiinni...
 ...tässä näkyy vähän eri suunnasta, siellä tosiaan keittiön ovi.
 laitettiin sitten vielä tuollaiset verkot, kun paneeleja ei täysin tiiviisti saanu, niin ei sitten mahdolliset pikkujyrsijät pääse eristeisiin pesimään tai muuta. Mutta eipäkai niitä nyt niin paljon täällä kaupungissa ookkaan, mutta hyvä ne oli kuitenkin laittaa. Ja tosi helppoa, verkko on siis ns. räystäsverkkoa, tarkotettu räystäiden alle, ettei linnut lennä vintille. Tosi pieni silmäistä ja helppoa työstää.
 Kaikkien näiden edellä olevien työvaiheiden jälkeen,
"kolot" paperoitiin, ja näihin koloihin laitettiin ekovilla
 Tässä villa puhallettuna ja odottamassa levyjä päälle
 ollaan vissiin vähän huonosti tehty viikkosiivousta :P
 Tässä sitten jo lattialastulevyt eristeiden päällä,
ja näiden päälle tulee sitten jossain vaiheessa lattialaatta.


Tässä vielä kuvia meijän pihasta. Mitään ei siis olla
sille oikeestaan tehty, ihan perus siistimistä vaan ja pakollisia juttuja.


Tällasta siis tänään... Huomenna on luvassa Pienet Festarit Preerialla


-Jenni

perjantai 1. kesäkuuta 2012

naapurissa tapahtuu

Meijän Orrela on noussu oikeen kukkulalle, vaikka sellasellahan se aina on ollu. 
Eli naapuritontilla on alettu kaivamaan, siihen pitäisi nousta talo tämän kesän aikana... Eipä tuo meitä haittaa, mukavia naapureita tulossa. 

Myös toiselle tontilla joka tässä vieressä, on alkanut talo nousta. Tänään saivat siihen kattotuolit paikoilleen. Moni varmasti ajattelee, että meiltä lähtee tästä kaikki omarauha, mutta kyllä meillä sitä vielä tässä on. 

Tässä pari kuvaa tältä päivältä...

Ruokailuhuoneen ikkunasta otettua kuvaa. Kuvasta näkee myös hyvin meijän tontin rajan, eli tuo meijän pihatie kuvan etualalla on vielä meijän tontilla.

Keittiön pihanpuoleisesta ikkunasta otettua kuvaa


-Emäntä