Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. toukokuuta 2012

Kesä saapui Orrelan keittiöön

Oon jo jonkun aikaa sitten ostanu kirpparilta vanhan pitsisen täkkilakanan, ja nyt sitten sain äitiltä toisen. Näistä syntyi eilen keittiöön uudet verhot. Ja ainakin omasta mielestä todella hienot, varsin kesäiset. 

Näissä molemmissa lakanoissa on kauniit pitsit, ja päätinkin ommella verhot niin että nuo pitsit tulevat verhojen yläosiin tuomaan keveyttä. Pitsit ovat tietenkin erilaiset, ja mielestäni se luo verhoihin ja etenkin keittiöön hienon yksityiskohdan. Eikä niitä pitsien erilaisuutta edes huomaa, jossei hoksaa tarkkaa katsoa.

Verhot ovat ikkunassa ihan sellaisella yksinkertaisella vaijeritangolla, ja mielestäni se toimii parhaiten meidän tapauksessa. Toisen ikkunan vieressä on nimittäin heti uuni ja mikro päällekäin, ja tämän takia siinä on siis korkea kaappi. Vaijeri oli helppo kiinnittää ihan kaapin reunaan kiinni, koska ikkunan ja kaapin välissä ei ole  tilaa kiinnittää normaalia verhotankoa.


Mitä pidätte? Oletteko itse ommelleet vanhoista lakanoista verhoja?

maanantai 14. toukokuuta 2012

Orrelan kuulumisia

Pahoitteluni pitkästä pitkästä piiiiitkästä hiljaisuudesta.

Orrelassa on kyllä tapahtunut, mutta omat voimat eivät vain ole riittäneet kertomaan Orrelan elämästä. Nyt kuitenkin ajattelin päivittää vähän tilannetta, ja jakaa jopa kuvia.

Eli meillä on täällä muuttunut enimmäkseen pihapiiri, sillä viereisellä tontilla ollut Aitta siirrettiin Orrelan pihaan, koska Orrelaan se aina kuulunutkin. Ja sieltä tietenkn löytyi kaikenmoista aarretta, ja sitäkin enemmän romua (tarkoittaen -80 ja -90 -lukujen krääsää). Aitta siis siirretiin suurella nosturilla tontin rajan yli, eli siirrettävää matkaa kertyi vaan vaivaiset 10-15 metriä, mikä sinänsä on hassua. Painoa aitalla oli nosturin mukaan 7,8 tonnia, jos nyt muistan oikein, kun tuosta siirrosta on kuitenkin jo se kuukausi.
Aitta on kaksikerroksinen, ja erittäin hyvässä kunnossa. Aittaa on vanhaomistajan mukaan käytetty joskus aikoja sitten viljansäilytykseen, ja nyt viimeisen noin 50 vuoden ajan sitä on pidetty vain varastona. Meillä aitta toimii tällä hetkellä puuvarastona, ja onkin alakerraltaan ihan täynnä puita. Jossain vaiheessa aitta on tarkoitus saada ehkä toiseen käyttötarkoitukseen, mutta näillä näkymin se tulee olemaan ainakin joitakin vuosia puuvarastona.

Aitasta tosiaan läytyi vanhat mattopuut, tokikaan ei täydellisinä, mutta hienot ne silti ovat ja virheettömät niiltä osin kun ovat tallessa. mattopuissa on kaiverru vuodelta 1820, joten pitkään ovat säilyneet, pian 200 vuotta. Jos joku tietää jonkun ammattitaitoisen ihmisen joka osaisi kertoa mitä osia mattopuista puuttuu, ja kenties tietäisi jonkun joka mattopuita kuunostaa, niin vinkatkaa toki.

Sitten, mitä Orrelaan sisälle kuuluu, ei ole paljon muuttunut viimeisestä. Pikkuhiljaa alkaa olemaan lämmin, ja ilmalämpöpumppu saadaan varmaan pian sammuttaa. Muurari on meillä käynyt, ja toisen muurin tuominnut ja toista kehunut, joten melko hyvässä tilanteessa ollaan. Eli uudempaan muuriin saadaan laittaa Porin Matti (110cm) vaikka heti kiinni, ja pikkuhiljaa lähteä lämmittämään, tietenkin varovasti.

Paripäivää sitten haettiin yllättäen peilipiironki, kun saatiin tutulta kuulla hienosta peilipiirongista, ja pakkohan se oli kotiin hakea.

Eilen, Äitienpäivänä, meillä oli kyllä niin kiirusta, sillä heti aamusta kymmenen aikaan lähdettiin hakemaan Samelin ostamia kahta Porin Mattia ja kahta Högforsin hellaa. Porin matit näyttivät olevan sisältä aivan priima kunnossa, ainoastaan ulkokuori maalata ja laittaa kuntoon. Toinen oli tuo saman kokoinen 110cm korkea malli, hienolla kruusatulla luukulla ja toinen oli korkeampi malli 135cm myös kruusatulla luukulla. Högforsit olivat 5A, hyvässä kunnossa, sekä pieni Rapid nro 3, hieman haljennut, mutta kesäkeittiiöön tuota ajattelin, ja sinne se menee vallan mainiosti, sillä lämmittämiseen se on aivan liian pieni. Joten kesäkeittiössä sillä keittää perunat todella hyvin. Kesäkeittiötä odotellessa ;)

Siinäpä taitaa olla viimeaikaiset kuulumiset. Seuraavaksi meillä olisi tarkoitus aloittaa taas remontti, avaamalla eteisen lattia ja lisäeristämällä se. Siitä tarkoitus sitten siirtyä olohuoneen pariin, ja siitä sitten muihin alakerran huoneisiin. Onneksi tuo suuritöisin, eli keittiön lattia on jo lisäeristetty. Siellä oli siis niin paljon maa-ainesta lattian alla, että sen tyhjäämiseen meni ikä ja terveys. Muiden lattioiden alla ei ole läheskään sitä määrää tyhjennettävää, joten niiden laittaminen pitäisi mennä nopeampaa.

Yritän kirjoitella taas vähän useammin, niin ei aivan kuihdu koko blogi.

-Jenni

perjantai 17. helmikuuta 2012

Keittiön yksi nurkka on tuntunut jotenkin keskeneräiseltä, ja muutenkin on ollut sellainen tunne, että haluan purkit ja purnukat pois työtasoilta. Joten tällainen siitä nyt tuli. 


Hylly on ihan IKEAn lack-hylly 110cm pitkä. Otin tavallisen käsisahan kauniiseen käteeni, ja sahasin päistä pois 10cm. Helppoahan tuota materiaalia on sahata, kun on sisältä pahvia. Teippasin vaan maalarinteipillä sahattavat kohdat, niin ei repeile se pinta. Näin mulle on opetettu. Ja hyvä tuli, ehkäpä tuohon yläpuolelle tulee huomenna toinen hylly.  

Vai mitä mieltä olette?

perjantai 10. helmikuuta 2012

Käsitöitä

Jaan teille kuvin illan tuotokseni. Olkaapa hyvät.

Tässä yhtenä iltana kutomani pannulappu, ja ihan hieno siitä tuli.

 Tästä kaikki lähti. Hain siis palan pellavaa ja vaahtomuovia. Leikkasin vaahtomuovin muotoonsa ja laitoin kankaan nuppineuloilla palan ympärille ja otin  vaahtomuovin sitten pois sieltä sisältä. Siinä olikin pieni taiteileminen. Aika teräviä nuo nuppineulat. Surauttelin ompelukoneella, ja leikkasin ylimääräiset reunat pois. Käänsin ns. pellava pussin oikein päin ja taiteilin vaahtomuovipalan sinne sisälle, ja surautin ompelukoneella vielä avonaisen pään kiinni. Ja kyllä siitä ihan hieno tuli.

Tuo lovi tuossa patjassa on tasossa olevien patterille tehtyjen reikien takia. Pääsee lämmin ilma huoneilmaan. 


Nyt meillä on siis penkillä pehmuste. Vielä ei oo kissut löytäny paikkaan. 


-Emäntä <3

maanantai 6. helmikuuta 2012

Björneborgs Mekaniska Werkstad A.B. N.5

Kyllä, se on meidän. Tässä teille ihasteltavaksi pari kuvaa kaunokaisesta. Vielä ei kotiin haettu, kun ei ole paikkaa laitettu valmiiksi, mutta eiköhän se pian tähän keittiöön saada komeilemaan.


Hellan alla Högforsin 5A, eli samaa koko luokkaa on, mutta meidän oma vain hieman ns. paksummasta materiaalista, eli painoa kai hieman enemmän ja varaa vähän paremmin. 


BJÖRNEBORGS MEK. WERKSTAD A.B. N.5

Tuossa on ihan hyvä tehdä sitten joskus ruokaa ja onhan se ihan sellaisenaankin hieno, erittäin hieno.













Nyt vaan odotellaan koska päästään hakemaan hella kotiin. Sitten lisää kuvia.

-Jenni

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Talvipäivä

Ihanaa kun pakkanen pikkuhiljaa lauhtuu. Kyllä täällä Orrelassa jo kylmää piisasikin. hyrr!

Mutta en mä kyllä mistään hinnasta omasta kodista pois muuttaisi, olis sitten miten kylmä tahansa. Niin ja sainhan mä Samelilta kiitoksetki tuossa lauantai aamuna, ku olin illalla nukkumaan mennessä vahingossa sammuttanu yhen patterin, ja aamulla oliki sitte vaan +15*c sisällä. Hyrr Hyrr! No sellasta sattuu parhailleki. Ü

Eilen otettiin ja tehtiin Samelin kanssa jalkalistat paperista, ku täällä veti niin että villasukat pyöri jaloissa. Meillähän on tuota vanhaa lankkulattiaa puolet ruokailuhuoneen lattiasta, joten sieltä raoista veti kans ihan kivasti, nyt on sitte nekin raot teipattu umpeen. Ktllä maalarinteippi vaan on kätevää tavaraa. Ja ensi keväänä-kesänä tulee kuitenkin laitettua nuo lattiat kuntoon, niin pitäis tarjeta paremmin seuraava talvi. 

Nyt meillä on täällä kuitenkin todella lämmin, +21*c , ihanaa.

 Kyllä meillä onkin hienon näköistä. Nyt siis asustellaan oikeastaan tuossa yhdessä huoneessa, ja kaikki on sekaisin. Kuvissa on siis menossa lankkujen rakojen teippaus. Olihan niissä parhaimmillaan melkein sentin raot, että kyllä sieltä varmasti vetää, kun kellari siinä alla. Nyt kuitenkin jo paljon parempi. Ja oikeastaan teippaukset jäi noiden räsymattojen alle, jotka muuten oli Orrelassa osto hetkellä, ne on pesty, jolloin niihin saatiin värit. Ja kyllä ovat hyvät. Ihanan pitkiä, nuo kaksi samanlaista ovat molemmista päistä vielä rullalla, ja ruokailuhuone jossa ne nyt ovat on pituudeltaan noin 6m.

Jalkalistoista ei nyt ole yhtään kuvaa, mutta vähän niitä näkyy tuossa ylläolevassa kuvassa, siellä sängyn jalkopäässä. koittakaapas kurkkia. Remonttipahvi on oiva jalkalista. :P

Huomatkaa kuinka mulla on fleece päällä ja ulkohousut jalassa, oli niin kylmä, niin ja huivi kaulassa, että pysyy kaikki lämmin ilma fleecen alla, ettei vaan vuodan kauluksesta pihalle. 


Tässä pieni nurkkaus jonka kyhäsin tuohon keittiön muurin eteen.
Iso valkoinen pönttö minimani (kissan ruokaa varten) 
Valokuvakehys IKEA (ostettu käytettynä)
Kynttilänjalat IKEA
Lipastolla oleva kori Casa home
Lipasto roskalavalta, maalattu ja ovet tapetoitu, vetimet alkuperäiset, kiillotettu
Ikkunan poka ORRELAsta. Niitä vielä onneksi monta jäljellä.

Tämä kuva on huono, mutta siinä sängynpääty, jonka Sameli on meille tehnyt. Ledi-valot tuo kyllä mukavan tunnelman, ja nyt varsinkin valaisevat todella hienosti hirsiseinää. En vaan osannut millään ottaa hienoa kuvaa, jossa värit olisivat oikeat ja valaistus näkyisi kunnolla. Pitää opetella vähän paremmin käyttämään tuota järjestelmäkameraa. Sängynpääty on tapetoitu Boråsin Etage tapetilla, sitä oli meillä edellisessä asunnossa, on siis jotain muistoa sieltäkin.

Nyt pitää mennä vähän pelaamaan Samelin kanssa PS3, niin tulee pidettyä parisuhdetta yllä. *heh*

-Jenni