Näytetään tekstit, joissa on tunniste eristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eristeet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

vastaus kysymykseen: miksi itseasennettava ekovilla levy seiniin, eikä puhallettava?

kiitoksia kehuista, jaksaa taas kirjoitella. 

Mietittiin tosiaan myös tätä samaista juttua kun anonyymi kirjoittaja, että olisko se puhallusvilla seiniin vai valmiit levyt, joita nykyään myös saa. Levyt ovat hinnaltaan hieman kalliimpia ja asennus on todella helppoa. Jotta villan olisi saanut puhallettua seiniin, olisi pitänyt ottaa ulkopuolista työvoimaa joka sen olisi tullut puhaltamaan, koska villaan täytyy saada sidosaine joka pitää sen seinässä. Lattiaan on ihan eri puhaltaa kun ei tarvitse sitä sidosainetta, ja puhallus käy näin ollen helposti myös itseltä. 

Seinissä on 50mm ekovilla levyä, ja sen asentaminen oli siis helppoa. Koolaus on tehty 50x50 kakkos-kakkosella, ja tuo villa oli siis passelia siihen. Meillä aika lailla seinät suorat, joten paljon ei ns. ilmarakoja jäänyt seinän ja villan ja levyn väliin. kyllä sen huomaa että vaikutusta on ollut. Ainakaan näin kesällä ei niin kovin kuuma ole. 

Seinät itsessään eivät ole kylmät, eikä niistä vedä, joten ns. täysin tiivis eristäminen ei niin "tarpeellista" . 
Seinistä aiheutuva lämpöhukka on myös todella pientä, joten senkään suhteen valitsemamme eristelevyt ovat aivan toimiva ratkaisu. Hirsi meillä noin 150mm paksua. 

toivottavasti vastasi kysymykseen. 

terkuin Emäntä! 

vastaus kysymykseen: olohuoneen lattia

Elikkäs, mistä sitä aloittaisi. 

Meillä olohuoneessa oletukseltaan noin 80 vuotta vanha lankkulattia (ponttilauta 35x95) ja menimme sitten pari kesää takaperin avaamaan lattiaa hieman innokkaasti moottorisahalla, auts. Noh, lattiasta lähti hyvää lankkua noin 1/3 osaa ja tilalle piti ostaa sitten uutta lattiaa. 

Säilyneet lattialankut nostettiin ylös varovasti, numeroitiin, jotta löysivät takaisin omille paikoilleen, ja uutta lankkua laitettiin tilaukseen tarvittava määrä. Uusi lankku tilattiin Starkista, ja piti olla samaa kokoa kuin vanhakin. (35x95) Ihan pieni koko ero oli,  johtuen siitä että vanhaa lankkua oli hieman hiottu ja tästä syystä korkeus ehkä 34mm ja uusi lankku oli pontteineen 95mm leveää, joten hyöty leveys hieman vähemmän. Toki nykyään kun lattiaa katsoo, niin saa kyllä etsimällä etsiä uuden ja vanhan lankun rajan.

Lattia eristettiin seuraavalla tavalla: 

Alle tuli ensin panelointi alakautta, jolloin kellariin saatiin samalla hieno katto. Paneli ihan halvinta mahdollista tietenkin mahdollisimman leveää, niin pääsi pienemmällä työllä. Tämän jälkeen kohtiin mihin ei panelia saatu, kuten hankalat reunat ja lattiavasojen tukipalkki kohdat, laitettiin ns. räystäsverkkoa. Erittäin helppoa työstää, ja tarpeeksi pieni reikäistä niin ei pääse pienet jyrsijät eristeisiin. Näin saatiin siis pohjasta "tiivis".

Näiden jälkeen tuli paperi ja se nidottiin kiinni mahdollisimman tiiviisti. Paperin päälle on puhallettu ekovillaa noin 100-200mm riippuen kohdista. Villan päälle taas paperi ja sitten lankku päälle. Lattia on ollut todella lämmin. 

Nyt ollaan vaiheessa, jossa lattiaa maalataan. Kaksi kerrosta pian takana, ja ainakin kolmannen kerroksen saa laittaa, jotta saadaan oikein kaunis maalattu pinta. Väriksi valittu valkoinen, ja maalina Coloria akvafloor, aivan kuten keittiössäkin. 

Toivottavasti tämä postaus vastasi edes jollain lailla Anonyymin kysymykseen. :)

Terkuin Emäntä! 

torstai 7. kesäkuuta 2012

remppaaminen on taas alkanut...

... vai pitäiskö sanoa rakentaminen. 

Eli eteistä ollaan tehty, ja siellä on nyt lattian eristäminen saatu päätökseen. 

Eteisen vanhat lattialankut oli niin huonossa kunnossa, niin ei lähdetty niitä säästämään, vaikka muualla talossa säästetäänkin kaikki vanhat lattiat... Lattiamateriaaliksi tulee laatta, mahdollisesti jokin vaalea, kun muuallakin talossa vaalea lattia. Laatta on myös käytännöllinen kun ottaa huomioon, että meillä kaksi isoa koiraa ja kaksi kissaa.. näin saadaan eläinten vesikippo pois kylpyhuoneesta eikä talvellakaan tarvitse levitellä kaikenmaailman mattoja lattia joihin imeytyy sulanut lumi ja muut.

Tänään saatiin siis tuo eteisen lattian eristäminen valmiiksi, ja siirryttin sitten pihalle. Eli laitettiin piha kuntoon viikonloppua varten. Vaikka ei silloin mitään ihmeellistä tapahdu, mutta onpahan piha siistinä ja kiva siellä sitten vaikka grillailla. 

Tässä hieman kuvasaldoa tältä viikolta.

Yllä kuva eteisestä lähtökuopissaan..

 ... ja tältä näytti kun lattia lankut oli otettu pois...
 ...Ensimmäisiä paneeleja laitettu lattiavasoihin kiinni...
 ...tässä näkyy vähän eri suunnasta, siellä tosiaan keittiön ovi.
 laitettiin sitten vielä tuollaiset verkot, kun paneeleja ei täysin tiiviisti saanu, niin ei sitten mahdolliset pikkujyrsijät pääse eristeisiin pesimään tai muuta. Mutta eipäkai niitä nyt niin paljon täällä kaupungissa ookkaan, mutta hyvä ne oli kuitenkin laittaa. Ja tosi helppoa, verkko on siis ns. räystäsverkkoa, tarkotettu räystäiden alle, ettei linnut lennä vintille. Tosi pieni silmäistä ja helppoa työstää.
 Kaikkien näiden edellä olevien työvaiheiden jälkeen,
"kolot" paperoitiin, ja näihin koloihin laitettiin ekovilla
 Tässä villa puhallettuna ja odottamassa levyjä päälle
 ollaan vissiin vähän huonosti tehty viikkosiivousta :P
 Tässä sitten jo lattialastulevyt eristeiden päällä,
ja näiden päälle tulee sitten jossain vaiheessa lattialaatta.


Tässä vielä kuvia meijän pihasta. Mitään ei siis olla
sille oikeestaan tehty, ihan perus siistimistä vaan ja pakollisia juttuja.


Tällasta siis tänään... Huomenna on luvassa Pienet Festarit Preerialla


-Jenni

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Talvipäivä

Ihanaa kun pakkanen pikkuhiljaa lauhtuu. Kyllä täällä Orrelassa jo kylmää piisasikin. hyrr!

Mutta en mä kyllä mistään hinnasta omasta kodista pois muuttaisi, olis sitten miten kylmä tahansa. Niin ja sainhan mä Samelilta kiitoksetki tuossa lauantai aamuna, ku olin illalla nukkumaan mennessä vahingossa sammuttanu yhen patterin, ja aamulla oliki sitte vaan +15*c sisällä. Hyrr Hyrr! No sellasta sattuu parhailleki. Ü

Eilen otettiin ja tehtiin Samelin kanssa jalkalistat paperista, ku täällä veti niin että villasukat pyöri jaloissa. Meillähän on tuota vanhaa lankkulattiaa puolet ruokailuhuoneen lattiasta, joten sieltä raoista veti kans ihan kivasti, nyt on sitte nekin raot teipattu umpeen. Ktllä maalarinteippi vaan on kätevää tavaraa. Ja ensi keväänä-kesänä tulee kuitenkin laitettua nuo lattiat kuntoon, niin pitäis tarjeta paremmin seuraava talvi. 

Nyt meillä on täällä kuitenkin todella lämmin, +21*c , ihanaa.

 Kyllä meillä onkin hienon näköistä. Nyt siis asustellaan oikeastaan tuossa yhdessä huoneessa, ja kaikki on sekaisin. Kuvissa on siis menossa lankkujen rakojen teippaus. Olihan niissä parhaimmillaan melkein sentin raot, että kyllä sieltä varmasti vetää, kun kellari siinä alla. Nyt kuitenkin jo paljon parempi. Ja oikeastaan teippaukset jäi noiden räsymattojen alle, jotka muuten oli Orrelassa osto hetkellä, ne on pesty, jolloin niihin saatiin värit. Ja kyllä ovat hyvät. Ihanan pitkiä, nuo kaksi samanlaista ovat molemmista päistä vielä rullalla, ja ruokailuhuone jossa ne nyt ovat on pituudeltaan noin 6m.

Jalkalistoista ei nyt ole yhtään kuvaa, mutta vähän niitä näkyy tuossa ylläolevassa kuvassa, siellä sängyn jalkopäässä. koittakaapas kurkkia. Remonttipahvi on oiva jalkalista. :P

Huomatkaa kuinka mulla on fleece päällä ja ulkohousut jalassa, oli niin kylmä, niin ja huivi kaulassa, että pysyy kaikki lämmin ilma fleecen alla, ettei vaan vuodan kauluksesta pihalle. 


Tässä pieni nurkkaus jonka kyhäsin tuohon keittiön muurin eteen.
Iso valkoinen pönttö minimani (kissan ruokaa varten) 
Valokuvakehys IKEA (ostettu käytettynä)
Kynttilänjalat IKEA
Lipastolla oleva kori Casa home
Lipasto roskalavalta, maalattu ja ovet tapetoitu, vetimet alkuperäiset, kiillotettu
Ikkunan poka ORRELAsta. Niitä vielä onneksi monta jäljellä.

Tämä kuva on huono, mutta siinä sängynpääty, jonka Sameli on meille tehnyt. Ledi-valot tuo kyllä mukavan tunnelman, ja nyt varsinkin valaisevat todella hienosti hirsiseinää. En vaan osannut millään ottaa hienoa kuvaa, jossa värit olisivat oikeat ja valaistus näkyisi kunnolla. Pitää opetella vähän paremmin käyttämään tuota järjestelmäkameraa. Sängynpääty on tapetoitu Boråsin Etage tapetilla, sitä oli meillä edellisessä asunnossa, on siis jotain muistoa sieltäkin.

Nyt pitää mennä vähän pelaamaan Samelin kanssa PS3, niin tulee pidettyä parisuhdetta yllä. *heh*

-Jenni

sunnuntai 21. elokuuta 2011

keittiön lattian laittoa...

...on harrastettu tänään ja eilen. Apuna meillä oli eilen Mun vanhemmat ja isän isä. Tänään oli sitten Molempien vaarit paikalla auttamassa. Vaikka aika vaaralliseltahan se touhu välillä näytti ku yli seittemänkymppiset, lähempänä kahdeksaakymppiä olevat vaarit sohii runkonaulaimen, vasaran, akkuporakoneen ja sahan kanssa. Tais sameli saada pari kertaa lankustakin päähän.. No tekeville satttuu. :) Hauskaa katseltavaa kun vaarit teki hommia. molemmat olisivat halunneet sahata samaan aikaan samaa lankkua samalla sahalla. Aivan kuin pikkupojat. :D

Äiti ja pikkusisko-Sanni oli tänään myös illasta auttamassa, purettiin tulevan työhuoneen vanhaa Porin Perhe Maijaa, ja sen ympärillä olevaa muurausta. laitan kuvia, niin helpompi hahmottaa. Tosiaan tämän perhemaijan tilalle tulee 130cm Porin Matti. Eli vaihdetaan vaan Maija Mattiin.

Tässä vielä kuva satoa tältä päivältä, enempää en jaksa kirjoittaa, vaikka oliskin tosi paljon kerrottavaa.

Niin ja hei haettiin tosiaan tänään Lapualta Pönttöuunin (nk. pystymuuri) kuoret ja pellit ja luukut. hieno siitäkin varmasti tulee.

Tässä kuitenkin kuvia.




vähän uutta ja vanhaa lattiavasaa

tässäkin uutta ja vanhaa lattiavasaa, ja hyvin toimivat yhdessä.

ei oo varmaan kellään yhtä hienoa kellarin kattua ku mitä meillä tulee olemaan.
Öitä

lauantai 13. elokuuta 2011

jatkuu...

En ookkaan nyt hetkeen kitjotellu ku on ollu niin kiirettä, eikä oo sitte enää iltasin jaksanu kirjotella, eikä täällä Orrelassa oo oikeen mitään tapahtunukkaan. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa.

Sain olla eilisen tosiaan vapaalla töistä (siis oikeista töistä), ja tehtiin Samelin kanssa oikeen urakalla hommia Orrelassa, ja käytiin ostelemassa kaikkia sähkötarvikkeita ja muuta mukavaa mitä on puuttunu. Nyt pitäis siis olla kaikki tarvittava jotta hommia pystyy tekemään oikein kunnolla. Ja kyllähän niitä on hyvin tullu tehtyäki.

Eli Orrelaan on saatu laitettua kylpyhuoneeseen eristeet,putkitukset ja raudoitus ja enää puuttuu vain lattialämmityskaapeli, jotta valu voidaan tehdä. Eli tosi hyvin ollaan saatu tehtyä. Kylpyhuoneen pohjalle on nyt sitte tullu soraa, ja sen päälle Finfoamia 100mm, eli kaksi levyä päällekäin. Finfoamin päälle muovi, jotta valu saadaan sen päälle, eikä kosteus nouse maasta valuun. Muovin päälle on sitten laitettu putket, eli vesijohdot. Ja tätä ennen on tietenkin viemärit kaivettu hiekkaan. raudoitus on laitettu nyt sitten finfoamin ja muovin päälle, noin 50mm korkeuteen, eli sen alle jää tosi hyvin putkitukset ja muut hommelit. Raudoitukseen tulee kiinni lattialämmitys. Ja kun kaikki tämä on valmiina niin saadaan valaa lattia. Valua tulee noin 100mm, ja kuivumisaika siis noin 10vkoa, eli 10mm /viikko. No siinä ajassa kerkiää hyvin tehdä muuta. valu ei tule missään kohdin olemaan kosketuksissa hirteen, jotta ehkäistään mahdollisia lahovaurioita jatkossa. Valun ja hirren väliin tulee muovi, joka on hirrestä irti noin 10-20mm. eli kellarin kautta pääsee ilma vaihtumaan kylpyhuoneen seinien sisällä, eli hirsiseinän ja kylpyhuoneen seinän välissä. Laitan tästä rakenteesta vielä myöhemmin lisää, sitten kun ollaan päästy siihen vaiheeseen :P

Samelin vanhemmat oli tänään auttamassa meitä, ja Samelin äiti ottikin asiakseen siivota kellaria, ja tosi tilavaksihan se tuli. Ennen kellari oli aika pelottava, katosta roikkui hämähäkin seittejä, ja perunalaarit oli täynnä pelottavia tavaroita, en melkein uskaltanut kväellä siellä, kun ei tiennyt mitä sieltä laarista syöksyy päälle. Tai niin kuinka pari kaveria totes, että teillä on täällä jotain kuolleita jäämies Ötsejä muumioituneina. No niinhän se melkein oli. Pelottavaa! No nyt on kuitenkin kellari melko siisti, ja kun ruvetaan ruokailuhuoneesta ottamaan lattiaa ylös, niin on helpompi liikkua siellä kellarissa, kun sitä romua ei oo niin paljon tiellä. en oo tainnu koskaan laittaa muuten tänne blogiin pohjapiirrustusta Orrelasta, voisin sen laittaa tähän postauksen perään, toki se on vaan suuntaa antava, mutta on kuitenkin.

Tänään saatiin myös keittiön lattialle noin 100mm mursketta, jotta saadaan sen päälle rakentaa sitten loput keittiönlattian rakenteesta. Eli rakenteeksi  tulee yhdistelmä multipenkki-trossilattia. Näin saadaan kellari pysymään suhteellisen lämpimänä ja lattiat samoin. Tai sanotaanko että toivottavasti lattiat pysyy kunnolla lämpiminä, niin ei tarvi liukkailla puulattioilla liukastella villasukat jaloissa. Vaikka se on vissiin väistämätöntä, ainakin niin ne kaikki sanoo.


Tässä vielä vähän kuvia, kun yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa...

Vesijohdot paikoillaan,
Raudoitus paikoillaan, vaan lattialämmitys ja valu puuttuu.

Sameli oli vähän väsyny, niin se päätti levätä finfoamin päällä ja alla :P

Keittiön pohjaa, eli siellä on nyt mursketta, ja sen päälle lähdetään rakentamaan. Toi lekaharkko systeemi oli vaan tota murskeen kärräystä varten kyhätty. Harkoille on jo loppusijoituspaikkansa.

Ja lisää keittiön pohjaa, ja kellariin johtavat vanhat rappuset

Nyt kuitenkin nukkumaan, jotta jaksaa taas huomenna ahertaa.

-Jenni

torstai 28. heinäkuuta 2011

muurari muurasi taloa....

Nyt on saatu tulevan kylpyhuoneen pohjalle sora, ja seuraavaksi pitäisi hommata styroksit ja valaa ensimmäinen laatta. Tosi hyvä fiilis, että ollaan saatu edistystä aikaa, ja paljolti äitin ja isin ansiosta, kun he aloittivat vanhan pannuhuoneen lattian piikaamisen, niin päästiin siitä sitten hyvin jatkamaan.

Tässä vähän kuvasatoa Orrelasta.

kylpyhuoneen lattialla murske 0/16

ennen muurausta

muurausta

ja vielä pieni tarkistus
tehtiin vuosiluku kylpyhuoneen valuun.

laitettiin vuosiluku valuun, 2011. toisessa valussa siinä vieressä lukee 1932

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Orrela etenee, ihanaa!

Niin ihanaa, kun Orrela edistyy. Ollaan saatu hyvin putsattua tulevan kylpyhuoneen pohjaa, joten nyt sinne pitäis seuraavaksi laittaa hiekka/ murske (0-16) ja sitten styroksia ja vähän valua.. mutta siitä rakenteesta sittten myöhemmin, kun itelleki alkaa se selvetä paremmin.

Tänään oli tapahtunut paljon, keittiöstä on melkein koko lattia nostettu ylös, päästään puhdistamaan niskojen alla olevaa tilaa, ja sitten eristämään lattiaa, ja laittamaan lankkuja takasin. Tai ponttilautaa meillä keittiössä on, mutta noin 80vuotista sellaista. Tutkittiin Samelin äidin kanssa vähän kellaria, ja sieltä löytyy kaiken näköistä mielenkiintoista. Orrelassa ei kyllä heti lopu aarteen etsintä, paikkoja on niin paljon mistä etsiä ja tutkia.

Eiköhän se Orrela pikkuhiljaa edisty, ja päästään joskus jopa muuttamaan sinne. Haaveilen jo lattioiden maalaamisesta ja keittiökalusteiden asentamisesta :) Nyt alkaa muuten pikkuhiljaa hahmottumaan millainen kylpyhuoneesta tulee. Valkoista ja valkoista, niin saadaan siitä avaran tuntuinen. Toki sitä valkoista pitää hieman terästää tehosteväreillä, mutta niin ettei kyllästy.

Näin lähtee keittiöstä lattiaa

Sameli hommissa, taustalla ruokailuhuone ja sen alla kellari

hyvin on kuivaa lattian alla

Jordgubbar 1988 ja 1989
Tässä vielä vähän kuvia tämän päivän jutuista. Kellarista löytyi muuten säilöttyjä mansikoita vuosilta -88 ja -89 eli mun ja Samelin syntymävuosilta. Parasta vuosikertaa. Parempi ehkä kuitenkin olla avaamatta, tai ainakin maistamatta. :P

maanantai 18. heinäkuuta 2011

tyhjäkäyntiä

eli tuntuu kun hommat ei olis edenny minnekkään, vaikka paljon ollaankin saatu aikaan. Vintti on saatu paperitua, ja lämmönjakohuonetta ja vessaa purettu, jotta päästää rakentamaan uutta kylpyhuonetta niiden paikalle. Siinä onkin hieman pohtimista. Vanhaan taloon kun ei ole niin hirveän helppo tehdä kosteitatiloja, kun pitää kuitenkin mahdollisimman hyvin yrittää suojella talon rakenteita. Ettei vaan jatkossa tule ongelmia, menee vielä koko talo piloille.

Kiitosta tässä vaiheessa pitää antaa Samelin vanhemmille, kun ovat ahkerasti olleet tekemässä, silloinkin kun itse ei ole paikalle päässyt, kun on pitänyt olla töissä.

Findit.fi on mukava sivusto, josta löytää kaikenlaista vanhaa tavaraa, kun vain osaa etsiä. Nyt sieltä on bongattuna puinen sohva ja pari kaappia, pitää vielä katsoa tuleeko kaupat. Pitäisi alkaa kattella lattioiden värejä, ja keittiön tapettia, ja sitten pitäisi saada joku ammattitaitoinen kertomaan miten maalataan ruutukuvio lattiaan.. Onko ideoita?

Keittiöön ollaan nyt päätetty laittaa ekovilla ja koolaukset sekä kipsilevy. Ainakin nyt tällä hetkellä se tuntuu oikealta vaihtoehdolta, katsotaan miten sitten huomenna.
Nyt pitää kuitenkin ruveta tosissaan suunnittelemaan kylpyhuone KHH yhdistelmää, koska siinä menee oma aikansa kaikkien rakenteiden, vesieristysten ja kaakelointien kanssa.


Tässä vielä pari kuvaa Orrelasta.
Vinttiä ja sitä purua jota on ihan riittämiin nyt siirretty

Lumikko joka tuli tervehtimään meitä Orrelassa.

Orrelan To Do-lista, vasta yksi kohta ylivedettynä ;)
Kiitos ja seuraavaan kertaan.

-Jenni

maanantai 11. heinäkuuta 2011

keittiö tilattuna

ja se on helpottava tunne. Kierreltiin noin viitisen paikkaa, ja tehtiin päätös ottaa keittiö Puustellista. Siihen oli monta erilaista syytä, mutta päällimäisenä se, että suunnitelma oli todella hyvä, juuri sellainen erilainen mitä oltiin haettukin. Muut paikat missä kierrettiin hakemassa ideoita, ei oikein säväyttäny. Mentiin liikkeisiin ja suunnittelija kysyi minkälaista etsitään, mitä halutaan sinne ja yms yms. Sitten kun mentiin katsomaan suunnitelmia niin ne oli juuri sellaiset mistä oltiin puhuttukin. Ei yhtäkään maata mullistavaa ratkaisua tai uutta ideaa. Pidän itseäni kuitenkin aika kekseliäänä, ja sisustuksesta kiinnostuneena, joten odotukset oli korkealla. Moni varmaan tässä vaiheessa ajattelee, että  miks en ite sitte suunnitellu meille keittiötä ja hommannu sitä jostain keittiökalustetukusta. No siksi, että vaikka mulla ideoita onkin, niin halusin ulkopuoliselta ideoita ja näkökulmia keittiön toimivuuteen. On kuitenkin suhteellisen iso asia tehdä keittiö huoneeseen jossa ei oo mitään, ei viemärin paikkaa ei mitään.

Keittiö on tulossa, asennus varmaan joskus syys-lokakuussa. Kuvaa en keittiöstä laita, koska ne jotka sen haluaa nähdä, tulee käymään sitten ihan orrelassa asti. Toki sitten kun kettiö on asennettu ja valmis ja stailattu, niin ehkä sitten otan pari kuvaa, ja ehkä pari kuvaa myös asennuksesta :P Että siinähän ne kuvat sitte tuleekin. :) :)


Sitten jotain muuta kuin keittiötä, eli vinttiä on edelleen tyhjätty ja siistitty, ja olohuoneen kattoa pitäis jossain vaiheessa tukea, hommata kengitystä varten hirsiä ja riskejä kavereita, joita ei oikeen tällä hetkellä meinaa olla. VINK VINK!! Myös vanha lämmönjakohuone on tyhjätty lämmityskattilaa lukuunottamatta. Nyt pitäis sitten jossain vaiheessa ruveta purkamaan seinää ja vanhaa vessaa pois, jotta kylpyhuonetta voisi ruveta suunnittelemaan. Ei kyllä minkäänlaista ajatusta kylpyhuonetta ajatellen, jotenkin ei vaan tuu ideoita eikä oikeen hahmota miten paljon sitä tilaa tulee olemaan, ja että mitä kaikkea sinne kylpyhuoneeseen mahtuu, vai mahtuuko sinne mitään. No eiköhän se siitä selkene, kun taas pääsee Orrelaan puuhastelemaan.

Tähän vielä pari kuvaa Orrelasta joita koneelta löysin.

Äiti hommissa, nyppimässä nupeja hirrestä.

Tulevaa kylpyhuonetta, tuo hirsiseinä pitäis tuosta purkuu jotta saadaan kolmehuonetta yhdistettyä ja saadaan kylpyhuone

Kulta hommissa, eli vintin tyhjäystä. Kutterin purua pitää siirtää pusseihin, jotta saadaan paperoitua pohja ja sitten purut takaisin
Vintin toinen puoli paperoituna, eli ihan remonttipahvia nitojalla mahdollisimman siististi kiinni, niin ei tuu eriste yläkerrasta sitten alakertaan.
Tässä varmaan tällä viikolla tulee lisää kuvia, ja koitan niitä tänne myös lisäille ahkerammin, ettei olis näin pitkää taukoa näite kirjotusten välillä.

-Jenni

maanantai 13. kesäkuuta 2011

hiljaiseloa ja vesisateen kuuntelua vintillä

Kyllä vaan on ihana tunnelma vanhan talon vintillä kun sataa vettä. Tulin tänään töistä ja suoraan tietenkin Orrelaan, Sameli oli siellä hyvin siistiny paikkoja, niin on taas mukavampi tehdä kun ei oo niin paljon roskaa ja kaiken maailman romua ympärinsä. Siinä samalla kun satoi vettä, niin oli pakko mennä vinttiin kuuntelemaan sitä ihanaa sateen ropii. Peltikatossa se kuuluu niin hyvin, ja meillä kun ei oo mitään eristettä katossa, ainoastaan tukipuut ja pelti. Varmaan jos olis laittanu käden kattoon, niin olis tuntenu pisaroiden osumisen.

löytyi olohuoneen lattian alta, eristeiden päältä
 Tältä päivältä ei oo kuvia, ku kamera oli kotona, enkä päässy sitä hakemaan asuntoesittelyn takia. No mutta mulla on kuvia edellisiltä päiviltä, pääosin eiliseltä sunnuntailta.


Purettiin olohuoneen lattiaa, ja melko suuri tila oli lattian alla. Orrelassa on multipenkki, eli heti kivijalan vieressä sisäpuolella on noin metrin verran seinästä eristettä ihan lattiaan asti, ja huoneen keskiosa on ns. onttoa tilaa. Talvella tukitaan kivijalassa olevat tuuletusreijät, jolloin ilma lattian alla ei pääse vaihtumaan, vaan se pysyy lämpimänä. Kyllä ennen on ihmiset vaan ollu fiksuja. Aijotaan säilyttää rakenne samanlaisena, mutta eristettä täytyy lisätä... Sitä lisätään alimman kuvan mukaisesti seinien viereen, kun eristeet ovat ajanmyötä painuneet kasaan. Ollaan mietitty että laitettaisiin selluvillaa tuohon vanhan purun päälle, se on kuitenkin lähimpänä purua ja eristää erittäin hyvin.
Puru, joka on ollut lattian alla varmasti noin 80 vuotta, oli täysin kuivaa, mikä oli tietenkin erittäin hyvä asia, koska pelättiin että siellä olisi märkää. Montun pohjalta joudutaan ottamaan kaikki puuaines pois, sillä se kerää erittäin helposti kosteutta ja tätä kautta se on erittäin suotuisa paikka esimerkiksi lattiasienen alulle. Joten pois kaikki mikä lähtee irti, niin vältytään jatkossa ongemilta., vaikka ei niitä ongelmia ole ilmeisesti ollut aikaisemminkaan.

Tälle viikolle olis vielä hyvä saada tyhjennysauto pihaan, niin saataisiin vintistä vanhat eristeet pois, ja nähtäisiin missä kunnossa rakenteet on. Vintissä vaan on niin tuhottoman paljon tavaraa, että siinä menee hetki että ne saa sieltä pois. Ja innolla odotan mitä kaikkea vintistä löytyykään, kun talo on kuitenkin nähnyt sodat ja kaikki, joten vintiltä voi löytyä vaikka ja mitä.

laitan tähän perään teille vielä yhden kuvan vintiltä, joka on otettu silloin kun käytiin katsomassa Orrelaa ensimmäisen kerran.


olohuoneen alla
vintti, ihanan korkea ja avara. Kuva otettu olohuoneen päältä, meijän tulevasta makuuhuoneesta
Palaillaan jatkossa, ja jos joku haluaa kuulla tai tietää meijän Orrelasta enemmän niin kysyä saa, vastaan parhaani mukaan.

Moikkelis!

-Nenni