lauantai 4. toukokuuta 2013

valoisaa!

Olohuone taas hieman lähempänä valmista. Seinät on pohjamaalattu, ja nyt vielä spaklataan joitain kohtia joissa parantamisen varaa. Sitten vielä vähän pohjamaalia niihin kohtiin, ja sitten saadaan maalata lopullisella pintamaalilla. seinät tulevat tällä sävyllä Teknos T1339 NCS S 1502-Y, vaalean harmaa. toivottavasti on onnistunut värivalinta.

Sen jälkeen siirrytään varmaankin yhden olohuoneen seinän panelointiin, ja viimeisenä lattia ja ikkunoiden smyygilistojen maalaus. Sitten puuttuukaan enää listat :D Että kyllä sitä valmista vaan väkisinkin tulee.

Lattian värin kanssa olen tässä nyt viimeviikkoina paininut, ja vahvasti kallistunut valkoiseen. Juu tiedetään, meillä on kaksi isoa koiraa, joten valkoinen lattia ei varmasti se järkevin vaihtoehto puhtaanapidon kannalta. mutta ihan yhtälaillahan se tummempikin lattia tulee likaiseksi, valkoisessa se vaan näkyy paremmin se lika.

Eteiseen ollaan myös katottu lattiamateriaalia, siellä kun on nyt pelkkä lattialastulevy. Jossain vaiheessa ajateltiin että laitetaan siihen päälle lankku, mutta nyt löydettiin mukavan näköinen korkkilattia, ja se on nyt kyllä erittäin vahva ehdokas. eli sävy on valkoinen tammi, ja toi kuva hieman vääristää sitä, tai oikeestaan aika pahastikin. mutta siis tällähetkellä tuollainen vaihtoehto on ykkösenä.

mielipiteitä?





2 kommenttia:

  1. Sulle ois haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  2. Tummassa lattiassa näkyy koiran nuolasut - ja jos on sellanen muruimuri kuin tyttären koira, se on aika kauhea näky :D

    VastaaPoista