sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Mustaa hirttä

Keittiön seinät on nyt laitettu kuntoon, ja kyllä ne hyvältä näyttää. 

Seinät on käsitelty Tikkurilan Supi Saunavahalla, värillä Musta. Kauniisti kuultaa puu läpi, mutta sain kuitenkin aurinkoiseen ja valoisaan huoneeseen raikkautta enemmän tällä mustalla kuin esimerkiksi ruskealla. Uskon myös mustan kestävän aikaa paremmin ja siihen on helppo yhdistellä värejä. 


Niin kun näkyy, listat vielä puuttuu, mutta nyt keittiössä ainakin näyttää jo huomattavasti valmiimmalta. 

Myös eteisen seinän käsittelin samalla aineella, mutta vain värittömällä, ja siitäkin tuli hieno. Eteinen on ainoita huoneita, missä hirsi on itsessään kaunis, eikä mielestäni tarvinnut tasoittavaa väriä päälleen.


Monessa blogissa ja kodissa olen nähnyt vanhoja hirsiä soodapuhallettavan, mutta meillä hirsissä on sen verran paljon kirjoituksia talon rakentaneelta perheeltä, että en halunnut niiden katoavan. Nyt ne ovat kauniisti esillä käsittelystä huolimatta. 

Mitä mieltä olette, menikö seinät pilalle? 

1 kommentti:

  1. Hei.
    ihan aluksi onnittelut aivan uskomattoman hienosta kodista, ja hatun nosto nuorelle parille hienosta ja uskaliaasta työstä, ei kovin moni käytä nuoruuttaan yhtä hienolla ja järkevällä tavalla... ja nuo hirsiseinät, ei todellakaan mennyt pilalle, aivan uskomattoman hienot, jatkakaa samaan tyyliin, ja laittakaa paljon kuvia.. kiitos!!

    VastaaPoista