torstai 1. elokuuta 2013

Olohuone

Pahoittelut pitkästä blogihiljaisuudesta. Olen herännyt kuudelta, ja ehtinyt jo siivota, vielä imurointi uupuu. En kuitenkan viitsi vielä imuroida koska syy hiljaisuuteen vielä tuhisee omassa pinnasängyssään. Ikää "Pimulla" on melkein 2kk <3. 

Olohuone on saatu valmiiksi, ihanaa! 

Laittia on saanut päälleen valkoisen maalin,ja seinät lopullisen värinsä. Ikkunoita kehystää kauniit listat ja katossa on valot. Olen tyytyväinen, sillä onhan tätä olohuonetta remontoitukin jo vuoden päivät. 

Tältä meillä näyttää nyt olohuoneessa, ja olemme kyllä tykänneet. Eilen sain vielä verhot ikkunoihin, toki yhdestä ikkunasta vielä puuttuu, kun tanko on vielä kaupassa. Ehkä sen saisi ennen nimenantojuhlaa, jotta olisi kaikissa ikkunoissa verhot. 

Seuraavaksi siirrymme kellariin, ja vuorossa olisi tällä hetkellä makuuhuoneena toimivan huoneen lattian eristäminen ennen talvea. Olisi hieman lämpimämpi. 

Nyt täytyy kuitenkin mennä, Pimu heräileen <3 

Kuulemisiin! 


6 kommenttia:

  1. Teillä on niin ihanan kodikkaan näköistä ja freesiä! Tuota tunnelmaa ei uutena voi ostaakaan :) Meillä puuttuu edelleen verhotangot useammasta huoneesta ja ehdessä ikkunassa on killunut jo vuoden päivät verhotanko, mutta verho puuttuu :D Nostan hattua miten ahkeria te olette!

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka, tuntuu hienolta kun vihdoinkin on yksi oikeasti valmis huone.

      Poista
  2. Kivalta näyttää :) Millä sävyllä olette seinät maalanneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seinät on Tikkurilan sävyllä "Piazza"

      Poista
  3. Kiitos päivityksestä. Teillä näyttää myös olevan käytössä kunnon läpiveto ilmastointi;)

    VastaaPoista