lauantai 31. joulukuuta 2011

11-12

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille lukijoilleni. 


Seuraavaa päivitystä valitettavasti vasta ensivuonna :P

- Orrelan porukka -

tiistai 27. joulukuuta 2011

tammikuussa Orrelaan?

Oliskohan niin, että päästääisiin mahdollisesti jo Tammikuun lopulla Orrelaan, omaan kotiin asumaan. Voipi olla. Alunperinhän meidän piti päästä muuttamaan jo marraskuun alussa, mutta kylpyhuoneen lattiavalu ei ollut silloin vielä kuivunut, vaikka suunnitelmien mukaan piti olla. Noh, sellaista sattuu. vietettiin sitten marraskuussa pari viikkoa thaimaan lämmössä. Ja hyväähän se totisesti teki.

Nyt ollaan saatu kylpyhuone kaakeloitua loppuun, seinät joihin suunniteltiin panelointi, on paneloitu ja kattokin on melkein loppuun asti paneloitu. Loppui nääs panelit niin sanotusti kesken. Ylläri ylläri. Eilen saumattiin Samelin kanssa ensimmäisen kerran elämässämme kylpyhuoneen seiniä. Ensin hommasta ei meinannut tulla mitään. Sameli oli jo luovuttamassa kun saumaus jälki oli niin kamalaa. Noh, kiitos paapalle, kun lohdutti ja kertoi että se viimeinen jälki siihen suamaan tulee vasta siitä kun seinät ja saumat on pyyhitty sillä kostealla/märällä sienellä. Ja alkoihan se homma sitten tosissaan sujumaankin. Sameli levitti saumauslaastia ja minä tulin hetken päästä perässä pyyhkien sienellä sieniä. Ja kauniit saumat niistä tuli, pakko itse vähän kehua. Nyt on siis saumattu valkoiset seinät. Seuraavaksi on vuorossa ruskea seinä ja lattia, kun kerta ovat saman väriset. Harmiksemme ei päästy eilen vielä saumaamaan lattiaa, kun yksi lattialaatta oli haljennut, ja jouduttiin se otttamaan varovasti irti ja laittamaan tilalle uusi. Nyt kuitenkin päästäisiin jo laittamaan saumavärkki lattiaankin, mutta saas nyt nähdä että miten keretään. Vaikka eihän siinä saumaamisessa kauaa mennyt, kun oltiin siinä Samelin kanssa niin hyviä. :)

Kun saataisiin kylpyhuone siihen malliin että saataisiin aloittaa kalusteiden asennus, ja sitten sen jälkeen pyytämään putkaria paikalle, niin pääsisin laittamaan muita huoneita kuntoon. Meillähän on nyt siis kaikki vanhan asunnon tavarat ruokailuhuoneessa, ja niitä kun sieltä pääsisi hieman levittämään ympäri asuntoa niin olis tosi jees juttu. Eilen Samelin kanssa mietittiinkin., että miltäköhän tuntuu nukkua ensimmäinen yö Orrelassa? Voi olla aika jännä tunne. Ajateltiin, että vaikka se olisi niin sanotusti muuttokunnossa jo viikolla, niin muutetaan vasta viikonloppua vasten, niin saadaan nukkua pitkään ja nauttia ensimmäinen aamupala ihan rauhassa. On siellä Orrelassa nyt niin paljon puuhattu, että kyllä siitä ensimmäisestä aamusta haluaa nauttia täysillä. Mutta katotaan vaan, niin ei malteta odottaa, ainakaan jos jo alkuviikosta olisi mahdollista sisälle muuttaa.

Nyt asutaan väliaikasesti Samelin vanhempien luona koirien kanssa, niin ollaan silleen tasapuolisesti molempien vanhempien luona. Ensin kuukausi mun porukoilla ja sitte kuukausi Samelin porukoilla. Vanha kämppä kun ollaan myyty pois jaloista, niin vaihtoehtona on väliaikais majoitus.

Katon panelointi aloitettu.

kodinhoitonurkkausta saumauksen jälkeen. Ja hieno tulee

Nurkassa on piilossa wc-pytyn huohotusputki. Nurkka oli ensin tarkoitus kaakeloida, mutta päätettiin kuitenkin paneloida. Ja hienohan siitä tuli, miksi peittää kun sitä voi korostaa.

Tähän nurkkaukseen on tulossa suihkukaappi, paneleiden takana menee portaat vintille.

Jos jonkun mieltä jäi jokin askarruttamaan, niin pistäkää rohkeasti viestiä, koitan vastailla parhaani mukaan.

perjantai 16. joulukuuta 2011

vähän tilannepäivitystä

Tosiaan, muuten ei oikeen edisty Orrelassa, muttakylpyhuone valmistuu. Tosiaan mun paappa on ollu paneloimassa kylpyhuonetta, ja panelointi näyttääkin jo todella hyvältä. Viime viikolla laitettiin Samelin kanssa kosteuseristykset lattiaan, ja ensi viikolla meidän pitäis päästä kovasti jo kaakeloimaan lattiaa. Sitten oliski kylppäri jo siinä mallissa että mahdollisesti sais saumata seinät ja lattian, ja pääsisi asentamaan pyttyä ja lämminvesivaraajaa. Mutta toivossa on hyvä elää. Jouluksi olisi ollut niin ihana päästä omaan kotiin, alkaa tää toisten nurkissa eläminen vaivata, mutta ei tuu tapahtumaan. Ehkä sitten ensi vuonna. Laitan tähän vielä pari kuvaa Orrelasta viime päiviltä.




sellaista tällä kertaa.

-Nenni

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

kukkuluuruu kuuluu Orrelasta.

Aikaa on taas vierähtänyt tovi viime postauksesta. Melko paljon on saatu aikaankin, kylpyhuone on saatu melkein valmiiksi, seinällä on kaakelia (siitä myöhemmin tässä kuvaa) lattia on liipattu, eli senkin saisi kaakeloida. Siitä tulikin mieleeni, että kylpyhuoneen valusta tuli noin 10cm paksu (keskimäärin) ja laskimme kuivumisajaksi 10 viikkoa, eli 1cm per 1 viikko. Lattia ei kuitenkaan ollu lähelläkään kuivaa vielä kymmenen viikon kohdalla, vaan annoimme sen loppujen lopuksi kuivua 15 viikkoa, eli puolet vielä lisää alkuperäiseen arvioon. No lattia on joka tapauksessa nyt jo kuiva, tai ainakin parempi olla, sitä ei ole nyt mitattu sen 15 viikon kuivumisen jälkeen, mutta viimeksi 12-13 viikon kohdalla on mitattu ja silloin kosteus oli noin 80 prosenttia. Nyt on lattiaan laitettu pohjuste, jotta saimme tasoitteen kiinnittymään. Nyt on siis lattian kuivuminen loppunut, jos ei se nyt sieltä reunoilta vielä kuivu, kun betonilaatta ei ole mistään kosketuksissa hirsikehikkoon, eli pääsee hengittämään sivuilta, samoin kuin myös hirsi pääsee hengittämään. Se on tärkein juttu kun kylpyhuoneen toteutusta suunniteltiin. Nyt on siis tasoite lattiassa ja kaakelointia vailla.

Seinät on kaakeloitu alinta kaakeliriviä lukuun ottamatta ja ovat siis vielä saumaamatta. Seinistä tuli valkoiset ja yhdestä seinästä tumman ruskea, oikein maukasta, melkeimpä suklaisen hyvää. Mun ainaki tekee mieli suklaata joka kerta ku nään sen kylppärin seinän. :P Tänään kävin tilaamassa katto- ja seinäpaneelin kylppäriin, eli siis rappuset kylpyhuoneen puolelta "päällystetään" paneelilla ja katto tietenkin. Paneeli tulee vaakatasoon, ja on 120mm leveää. Valkoista tietenkin, vaikka ruskeakin oli vaihtoehtona. Valkoinen antaa kuitenkin niin paljon enemmän valoa, ja jotenkin puhtaamman vaikutelman. Nyt paneelit ovat paapallani maalattavana, ja onhan siinä maalattavaa, kun paneeleja on 17neliön verran. No pian päästään paneloimaan, ja sitten alkaa kylpyhuone näyttämään siltä kuin pitääkin. Jännää!

Keittiössä Sameli on laittanu vetimiä paikoilleen, ja mä yrittänyt siivoilla. Eteiseen oon laittanu ensimmäiset verhotangot, ja sovittanu verhoja. Tavaraa Orrelassa on niin paljon, ihan ihmettelen miten ne kaikki on mahtunut meijän vanhaan 59,5 neliön rivitalo kaksioon, ku orrelassa jossa alakerrassa 125neliötä, on aivan täynnä, just jalka jakaantuu. Onhan siellä toki kaikkea muutakin, mutta järjestely on todella vaikeaa, johtuen siitä että joka puolella on työkaluja ja puutavaraa rakentamista varten. Eteisessä on parit auton renkaat, ja työhuoneessa on vanhoja valurauta pattereita ja tuleva suihkukaappi (IDO Showerama 8-5) paketissa.

Jouluksi ei päästä muuttamaan, mikä sinänsä harmittaa, mutta ei sille vaan mitään voi, oltiin kuitenkin kaksi viikkoa Thaimaassa eikä Orrelassa sen aikana tietenkään tapahtunut mitään. Asutaan nyt vielä väliaikaisesti mun vanhempien luona, mutta ehkä ensivuonna päästään omaan kotiin ;)

Tässä näitä kuvia, mun mielestä ne on aika kaoottisia. :P








Siinäpä ne kuvat.

Terkuin,

Nenni

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

todellakin pitkästä aikaa

paljon on tapahtunut viime blogipäivityksestä. millään en oo saanu itteäni kirjottamaan, eikä oikeen vieläkään meinaa irrota. Noh eiköhän tää tästä pian ala taas sujumaan.

Ajattelin pääasiassa kuvittaa nyt tämän päivityksen, koska kirjottaminen ei suju sitten yhtään.

kylpyhuone ollaan saatu koolattua, kiitos siitä mun paapalle, joka on ollu todella ahkerasti tekemässä. Nyt ollaankin viety Porin Matti paapalle maalattavaksi, väriksi tulee valkoinen ja luukut sekä kansi ja jalat hopealla. Siinä onkin sitten urakkaa saada Porin Matti takaisin Orrelaan kuljetettua ilman naarmun naarmua. Painoa kun kamiinalla on kuitenkin se vajaa 200kg. :P No sitä murehditaan sitten kun sen aika on.

Keittiössä ollaan saatu kaapit paikoilleen, tasot paikoilleen, ja vihdoin ja viimein liesituuletinkin. Niin ja tietenkin kodinkoneet ovat saapuneet ja niistä suurinosa on jo asennettu, toki täytyy vielä kytkeä.

muuttamaan ollaan ajateltu päästä tässä kolmen neljän viikon päästä ja sitä ennen täytyy tietenkin pakata kaikki tavarat vanhasta kämpästä, ja siirtää ne Orrelaan. Ollaan siis sopivasti lähdössä kahdeksi viikoksi thaimaahan, siis juuri sopivasti muuton kanssa samaan aikaan. :P No sellasta se elämä on.

Nyt kuitenkin kuvia, jotka antavat sen oikean kuvan. Olkaapa hyvät. Ja jos joku haluaa nähdä enemmän, niin huikatkaa vaan ja katsotaan mitä voidaan tehdä asialle.

kylpyhuonetta toisesta suunnasta. valojen paikalle tulee koidinhoitotila.

kylpyhuoneen koolausta.

tiskikoneen asennusta

kauniit vitriinit, ja mielestäni värit sointuvat kauniisti yhteen.

"tasojen" alla on patterit, joten reijät piti tehdä jotta ilma pääsee ylös.

liesituulettimen asennusta

keittiötä eteisen suunnasta kuvattuna. oikealla näkyvä ovi vie tulevaan ruokailuhuoneeseen

liesituuletin vihdoin paikoillaan. hieno tuli
Siinäpä ne lyhykäisyydessään.

tiistai 20. syyskuuta 2011

tapettia seinälle ja maalia lattialle

eli siis keittiön parissa ollaan puuhasteltu. enempää en kirjottele, mutta pari kuvaa viimepäiviltä. Olkaapa hyvät!
Emmi maalassa ulkona seinää...

keittiö on saapunut


pieni pala keittiötä

vähän on eri sävy, mutta ajaa asiansa varmasti pitkään.

torstai 15. syyskuuta 2011

hiomista, hiomista ja vielä kerran hiomista.

Keittiön lattiaa ollaan siis hiottu, ja on niin pirkuleen kovaa kiinni, ettei meinaa oikeen minkään maan paperi tehota. Nyt on kuitenkin saatu lattia melkoisen hyvää malliin, ja seinät ollaan saatu koolattua ja villat laitettua. Ekovillaa tietenkin, ja levyina tällä kertaa. Eli seinissä koolaus kakkoskakkosella 60cm välein, ja sitten villaa 50mm. Tänään saatiin siis laitettua villat loppuun, ja alettiin levyttämään. Lastulevyyn päädyttin, monella varmasti monen moista mielipidettä asiasta, mutta nähtiin se parhaana vaihtoehtona. Kipsilevyyn kun ei mitään saa kiinni, ja huokoinen puukuitulevy ns. murenee käsiin, eli ei siihenkään mitään kiinnitettyä saa. Lastulevy (16mm) oli siis meidän ja talon tarpeisiin se paras vaihtoehto.

Ensiviikon maanantaina saapuu keittiö, mutta se saa mennä odottamaan olohuoneeseen loppusijoitusta. Vielä kun on keittiössä lattia ja katto maalattavana ja seinät levytettävä loppuun, sekä tapetoitava. Sitten vasta päästää asentamaan keittiötä, ja sekös vasta mukavaa puuhaa onkin. Innolla odotan, oikeasti!

Tässä vähän kuitenkin kuva satoa siitä,  mitä ollaan tähän asti saatu valmiiksi. Suuri kiitos Antti-paapalle. Pikaista paranemista.





torstai 8. syyskuuta 2011

tässä niitä kuvia!

eli tässä vähän sekalaisia kuvia matkanvarrelta. Olkaapa hyvät.
Antti-paappa laittoi yhden oviaukon kiinni. Aluksi se näytti niin hassulta.
Oviaukko toiselta puolelta. Tikkaiden kohdalle tulee suihkukaappi, siksi oviaukko laitettiin umpeen.

Iskä hiomassa keittiön lattiaa. kyllä oli kovassa.



tänään Sameli ja Antti-paappa uusi ulkolaudoitusta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

keittiö edistyy...

...jep jep. kaks viikkoa niin pitäis saapua keittiö Puustellista. Meinaa mennä vähän tiukille. Noh, hyvä siitä kuitenkin varmasti tulee. Nyt on siis keittiön lattia saatu laitettua takaisin paikoillee, taisin siitä jo mainitakin. Tänään saatiin hiottua paneelikatto, ja parin päivän päästä pitäisi lattia hioa, jotta saataisiin ruveta maalaamaan kattoa ja sen jälkeen lattiaa. Seinät pitäisi koolata ja sen jälkeen levyttää seinät joille kaapistot tulee.

Voi olla ettei saada ihan tuota kaikkea tehtyä maanantaihin 19. päivä mennessä, mutta yritys on ainakin kova. :) ja sehän on jo paljon se.

Porin mattiinkin on valittuna maali, ja Matti pitäisikin nyt saada kuljetettua Isoisän luo, jotta hän saisi maalailla Mattia loistoonsa. Onneksi Matti ei paina kuin sen vajaa 200kg. Ü

Kylpyhuoneen lattia on kuivunut todella hyvin, naapuri kävi sitä eilen mittailemassa kostausmittarillaan, ja kuulemma yllättävän hyvin kuivunut. Ja se oli mukava kuulla. Kylppäriin sais ruveta siis seiniä tekemään, jotta niitä sais jossain vaiheessa kaakeloida jne. Muuten ei saada sitä koskaan valmiiksi, eli siis marraskuuhun mennessä. Mehän ollaan vielä lähdössä Marraskuussa Thaimaahaan, joten vähän pitää hoppua, kun ajattelee että matkan jälkeen, ja sitä ennenkin pitäis jo päästä Orrelaan asumaan. Matkan jälkeen kun ei enää (toivon mukaan) ole toista kämppää. No eikö se riitä että on keittiö ja wc? keittiön lattialla voi varmasti ihan hyvin nukkua, ja onhan meillä nää lämpöset Alma ja Joose -mussukat.

nyt ei oo valitettavasti mitään kuvia laittaa, mutta lupaan laittaa joku päivä niitä tänne. nyt ei vaan millään jaksa enää hakea kameraa ja laittaa kuvia sieltä koneelle. Saa odottaa toista kertaa.

-Nenni ja poppoo.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kylpyhuone

Kukkuu kaikille...

Eli olin saanut kyselyä, millainen pohjaratkaisu meillä tulee olemaan kylpyhuoneessa, niin laitan sitä nyt tähän. eli meillähän tulee osa kylpyhuoneesta olemaan yläkertaan johtavien rappusten alla, joten sen kanssa oli hieman hankaluutta, että miten tavarat sijoitetaan, mitä portaiden alle tulee. Omasta mielestä ainakin ollaan päästy ihan fiksuun lopputulokseen. Lopullisen toimivuudenhan tietää vasta sitten kun on päässy kylpyhuonett käyttämään ja on päässyt pesemään ensimmäiset pyykit.

Tekstin lopussa kuitenkin hienosti paintilla tekemäni kuva kylpyhuoneen pohjasta.  Toivottavasti kuvasta olisi jollekkin apua.
Lämminvesivaraajaa ajateltiin ensin portaiden alle, mutta ei sitten uskallettu ottaa riskiä, että ei korkeutensa takia mahtuisikaan, joten joudutaan laittamaan se tuohon nurkkaan tuolleen tyhmästi. Portaiden alle tulee siis ns. kodinhoitotilaa, siellä on pyykinpesu kone, ja sen viereen tulee likapyykkikorit, ja pesukoneen päälle tasoa niin pitkältä matkalta kuin vaan mahtuu, niin saa sitten esim. mankelin siihen pöydälle, ja saahan sitä käyttää sitten muihinkin toimintoihin.
Suihkukaapin kohdalta peitetään yksi oviaukko, mikä on ennen johtanut ns. välitilaan mikä on mennyt eteisestä työhuoneeseen. Kylpyhuoneeseen tulee siis jäämään kaksi sisäänkäynti, nykyisen kolmen sijaan. Tuo "kaapistoa"-kohta tulee olemaan korkeaa kaapistoa, jonne saadaan puhtaat petivaatteet ja pyyheliinat talteen. Näin pyykkihuolto on helppo hoitaa, eikä tulevaisuudessa tarvitse viedä kuin vaatteet muualla oleviin kaappeihin/vaatehuoneisiin.
Suihkukaappi laitetaan sen turvallisuuden takia, eli ollaan ajateltu sen olevan paras vaihtoehto estämään mahdolliset vesivahinkojen syntymiset.

Eipä kai tuosta kylpyhuoneesta muuta. jos on kysyttävää, niin saa toki kysyä..

klikkaa kuvaa, niin saat sen suuremaksi.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

keittiön lattian laittoa...

...on harrastettu tänään ja eilen. Apuna meillä oli eilen Mun vanhemmat ja isän isä. Tänään oli sitten Molempien vaarit paikalla auttamassa. Vaikka aika vaaralliseltahan se touhu välillä näytti ku yli seittemänkymppiset, lähempänä kahdeksaakymppiä olevat vaarit sohii runkonaulaimen, vasaran, akkuporakoneen ja sahan kanssa. Tais sameli saada pari kertaa lankustakin päähän.. No tekeville satttuu. :) Hauskaa katseltavaa kun vaarit teki hommia. molemmat olisivat halunneet sahata samaan aikaan samaa lankkua samalla sahalla. Aivan kuin pikkupojat. :D

Äiti ja pikkusisko-Sanni oli tänään myös illasta auttamassa, purettiin tulevan työhuoneen vanhaa Porin Perhe Maijaa, ja sen ympärillä olevaa muurausta. laitan kuvia, niin helpompi hahmottaa. Tosiaan tämän perhemaijan tilalle tulee 130cm Porin Matti. Eli vaihdetaan vaan Maija Mattiin.

Tässä vielä kuva satoa tältä päivältä, enempää en jaksa kirjoittaa, vaikka oliskin tosi paljon kerrottavaa.

Niin ja hei haettiin tosiaan tänään Lapualta Pönttöuunin (nk. pystymuuri) kuoret ja pellit ja luukut. hieno siitäkin varmasti tulee.

Tässä kuitenkin kuvia.




vähän uutta ja vanhaa lattiavasaa

tässäkin uutta ja vanhaa lattiavasaa, ja hyvin toimivat yhdessä.

ei oo varmaan kellään yhtä hienoa kellarin kattua ku mitä meillä tulee olemaan.
Öitä

perjantai 19. elokuuta 2011

jippijaijei

Eli kylpyhuoneeseen on saatu valu, ja se tarkoittaa yhtä murhetta vähemmän. Lattialämmityskaapelitkin oli vielä ehjät, vaikka sohittiinkin niiden lapioiden kanssa siellä valussa. kovaa muuten imasee kumpparin se valu. :P

Nyt meijän pitää odotella sellaset mukavat 10 viikkoa, jotta valu olis kuiva. No sillä aikaa on hyvä tehdä keittiön perustuksia ja jatkaa siitä muihin huoneisiin. Neljän viikon kuluttua tulee keittiö, eikä meillä ole vielä keittiössä edes lattiaa. Ü

Laitan kuvia sitten myöhemmin...

Olin kuitenkin viimeisessä postauksessa luvannut laittaa kuvan pohjasta, ja unohdin sen tietenkin. Joten tässä se nyt tulee, ja kuva on tosiaan vain alakerrasta. Pitäisi yläkerta ja kellarikin jossain vaiheessa piirtää. Niin ja pieni muutos tuohon piirtämääni pohjaan on jo tullut, mutta ei se mitään haittaa. Huoneet on kuitenkin samoilla paikoilla:P

Kyllä siitä nyt jotain selvää saa.

Tällä kertaa ei enempää..

-jenni

tiistai 16. elokuuta 2011

rännit

Eli vihdoin ja viimein saatiin Orrelaan rännit, ja kyl on komeet.

Eli haluttiin että ne olis mahdollisimman lähellä vanhoja jalkarännejä, joita siis Orrelassa ei valitettavasti ole. onko ne sitten joskus ollut, sitä on vaikea sanoa, mutta ainakaan niitä ei enää ollut. Eli meillä on nyt ihan perus kantikkaat rännit, ja sitten kauniit juoksuputket, joiden yläpäässä on vanhoille jalkaränneille ominaiset suppilot. ja tässä tietysti kuvaa..
Siinä yksi hieno ränni ja juoksuputki. ja tosi ruma ulko-ovi.

Olohuoneen isoikkuna ja rännin juoksuputki :P

 Siinäpä niitä rännejä...

Jos jollain on tiedossa max 80cm leveä vanha puinen väliovi, niin laittakaan viestiä. Ei väliä jos karmit puuttuu, mutta ovi olis tärkein, ja mieluiten nelipeilisenä, eli vaakapeili ylhäällä ja alhaalla, ja keskellä kaksi pystypeiliä.

Siinä kuva millanen ovi pitäis olla. Kuvan ovi on keittiön ovi, ja jää todennäköisesti ylimääräiseksi, mutta on liian leveä, noin 10cm.

Eli jos jollain on kuvan mukainen ovi tiedossa niin viestiä mulle, kiitos!

Jos teillä on toiveita mitä haluaisitte tietää Orrelasta, niin viestiä vaan rohkeasti.

-Jenni

lauantai 13. elokuuta 2011

jatkuu...

En ookkaan nyt hetkeen kitjotellu ku on ollu niin kiirettä, eikä oo sitte enää iltasin jaksanu kirjotella, eikä täällä Orrelassa oo oikeen mitään tapahtunukkaan. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa.

Sain olla eilisen tosiaan vapaalla töistä (siis oikeista töistä), ja tehtiin Samelin kanssa oikeen urakalla hommia Orrelassa, ja käytiin ostelemassa kaikkia sähkötarvikkeita ja muuta mukavaa mitä on puuttunu. Nyt pitäis siis olla kaikki tarvittava jotta hommia pystyy tekemään oikein kunnolla. Ja kyllähän niitä on hyvin tullu tehtyäki.

Eli Orrelaan on saatu laitettua kylpyhuoneeseen eristeet,putkitukset ja raudoitus ja enää puuttuu vain lattialämmityskaapeli, jotta valu voidaan tehdä. Eli tosi hyvin ollaan saatu tehtyä. Kylpyhuoneen pohjalle on nyt sitte tullu soraa, ja sen päälle Finfoamia 100mm, eli kaksi levyä päällekäin. Finfoamin päälle muovi, jotta valu saadaan sen päälle, eikä kosteus nouse maasta valuun. Muovin päälle on sitten laitettu putket, eli vesijohdot. Ja tätä ennen on tietenkin viemärit kaivettu hiekkaan. raudoitus on laitettu nyt sitten finfoamin ja muovin päälle, noin 50mm korkeuteen, eli sen alle jää tosi hyvin putkitukset ja muut hommelit. Raudoitukseen tulee kiinni lattialämmitys. Ja kun kaikki tämä on valmiina niin saadaan valaa lattia. Valua tulee noin 100mm, ja kuivumisaika siis noin 10vkoa, eli 10mm /viikko. No siinä ajassa kerkiää hyvin tehdä muuta. valu ei tule missään kohdin olemaan kosketuksissa hirteen, jotta ehkäistään mahdollisia lahovaurioita jatkossa. Valun ja hirren väliin tulee muovi, joka on hirrestä irti noin 10-20mm. eli kellarin kautta pääsee ilma vaihtumaan kylpyhuoneen seinien sisällä, eli hirsiseinän ja kylpyhuoneen seinän välissä. Laitan tästä rakenteesta vielä myöhemmin lisää, sitten kun ollaan päästy siihen vaiheeseen :P

Samelin vanhemmat oli tänään auttamassa meitä, ja Samelin äiti ottikin asiakseen siivota kellaria, ja tosi tilavaksihan se tuli. Ennen kellari oli aika pelottava, katosta roikkui hämähäkin seittejä, ja perunalaarit oli täynnä pelottavia tavaroita, en melkein uskaltanut kväellä siellä, kun ei tiennyt mitä sieltä laarista syöksyy päälle. Tai niin kuinka pari kaveria totes, että teillä on täällä jotain kuolleita jäämies Ötsejä muumioituneina. No niinhän se melkein oli. Pelottavaa! No nyt on kuitenkin kellari melko siisti, ja kun ruvetaan ruokailuhuoneesta ottamaan lattiaa ylös, niin on helpompi liikkua siellä kellarissa, kun sitä romua ei oo niin paljon tiellä. en oo tainnu koskaan laittaa muuten tänne blogiin pohjapiirrustusta Orrelasta, voisin sen laittaa tähän postauksen perään, toki se on vaan suuntaa antava, mutta on kuitenkin.

Tänään saatiin myös keittiön lattialle noin 100mm mursketta, jotta saadaan sen päälle rakentaa sitten loput keittiönlattian rakenteesta. Eli rakenteeksi  tulee yhdistelmä multipenkki-trossilattia. Näin saadaan kellari pysymään suhteellisen lämpimänä ja lattiat samoin. Tai sanotaanko että toivottavasti lattiat pysyy kunnolla lämpiminä, niin ei tarvi liukkailla puulattioilla liukastella villasukat jaloissa. Vaikka se on vissiin väistämätöntä, ainakin niin ne kaikki sanoo.


Tässä vielä vähän kuvia, kun yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa...

Vesijohdot paikoillaan,
Raudoitus paikoillaan, vaan lattialämmitys ja valu puuttuu.

Sameli oli vähän väsyny, niin se päätti levätä finfoamin päällä ja alla :P

Keittiön pohjaa, eli siellä on nyt mursketta, ja sen päälle lähdetään rakentamaan. Toi lekaharkko systeemi oli vaan tota murskeen kärräystä varten kyhätty. Harkoille on jo loppusijoituspaikkansa.

Ja lisää keittiön pohjaa, ja kellariin johtavat vanhat rappuset

Nyt kuitenkin nukkumaan, jotta jaksaa taas huomenna ahertaa.

-Jenni