Isäntä ja Emäntä

Meitä on siis kaksi, minä ja hän. Olemme nuoria, monen mielestä liiankin nuoria tällaiseen projektiin, elämään. Elämää se kuitenkin vain on, eikä elämää saa ottaa liian vakavasti.
Tottakai jokainen tietää, ja itsekin tiedämme, että velkaa on, kun ei miljonäärejä olla. Tai ollaanhan me omalla tavallamme miljonäärejä, melkein miljardöööööörejä. Ei kenelläkään ole yhtä ihanaa, Orrelan elämää nähnytttä taloa, kuin mitä meillä on. Meille miljoonan arvoinen!

Olemme siis syntyneet vuosina -89 ja -88, molemmat paljasjalkaisia Vaasalaisia. Minä miestäni vanhempi, vaikka yleensä se vaikuttaa olevan toisin päin. Yhdessä olemme olleet vuodesta 2007, ja hyvin on tähän asti mennyt.

Meillä on kaksi ihanaa tytärtä, syntyneet kesäkuussa 2013 ja huhtikuussa 2015.





 Isäntä ja Emäntä 
Tyttäret
 Alma ja Joose
Pilli ja Pulla.