sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

vastaus kysymykseen: miksi itseasennettava ekovilla levy seiniin, eikä puhallettava?

kiitoksia kehuista, jaksaa taas kirjoitella. 

Mietittiin tosiaan myös tätä samaista juttua kun anonyymi kirjoittaja, että olisko se puhallusvilla seiniin vai valmiit levyt, joita nykyään myös saa. Levyt ovat hinnaltaan hieman kalliimpia ja asennus on todella helppoa. Jotta villan olisi saanut puhallettua seiniin, olisi pitänyt ottaa ulkopuolista työvoimaa joka sen olisi tullut puhaltamaan, koska villaan täytyy saada sidosaine joka pitää sen seinässä. Lattiaan on ihan eri puhaltaa kun ei tarvitse sitä sidosainetta, ja puhallus käy näin ollen helposti myös itseltä. 

Seinissä on 50mm ekovilla levyä, ja sen asentaminen oli siis helppoa. Koolaus on tehty 50x50 kakkos-kakkosella, ja tuo villa oli siis passelia siihen. Meillä aika lailla seinät suorat, joten paljon ei ns. ilmarakoja jäänyt seinän ja villan ja levyn väliin. kyllä sen huomaa että vaikutusta on ollut. Ainakaan näin kesällä ei niin kovin kuuma ole. 

Seinät itsessään eivät ole kylmät, eikä niistä vedä, joten ns. täysin tiivis eristäminen ei niin "tarpeellista" . 
Seinistä aiheutuva lämpöhukka on myös todella pientä, joten senkään suhteen valitsemamme eristelevyt ovat aivan toimiva ratkaisu. Hirsi meillä noin 150mm paksua. 

toivottavasti vastasi kysymykseen. 

terkuin Emäntä! 

vastaus kysymykseen: olohuoneen lattia

Elikkäs, mistä sitä aloittaisi. 

Meillä olohuoneessa oletukseltaan noin 80 vuotta vanha lankkulattia (ponttilauta 35x95) ja menimme sitten pari kesää takaperin avaamaan lattiaa hieman innokkaasti moottorisahalla, auts. Noh, lattiasta lähti hyvää lankkua noin 1/3 osaa ja tilalle piti ostaa sitten uutta lattiaa. 

Säilyneet lattialankut nostettiin ylös varovasti, numeroitiin, jotta löysivät takaisin omille paikoilleen, ja uutta lankkua laitettiin tilaukseen tarvittava määrä. Uusi lankku tilattiin Starkista, ja piti olla samaa kokoa kuin vanhakin. (35x95) Ihan pieni koko ero oli,  johtuen siitä että vanhaa lankkua oli hieman hiottu ja tästä syystä korkeus ehkä 34mm ja uusi lankku oli pontteineen 95mm leveää, joten hyöty leveys hieman vähemmän. Toki nykyään kun lattiaa katsoo, niin saa kyllä etsimällä etsiä uuden ja vanhan lankun rajan.

Lattia eristettiin seuraavalla tavalla: 

Alle tuli ensin panelointi alakautta, jolloin kellariin saatiin samalla hieno katto. Paneli ihan halvinta mahdollista tietenkin mahdollisimman leveää, niin pääsi pienemmällä työllä. Tämän jälkeen kohtiin mihin ei panelia saatu, kuten hankalat reunat ja lattiavasojen tukipalkki kohdat, laitettiin ns. räystäsverkkoa. Erittäin helppoa työstää, ja tarpeeksi pieni reikäistä niin ei pääse pienet jyrsijät eristeisiin. Näin saatiin siis pohjasta "tiivis".

Näiden jälkeen tuli paperi ja se nidottiin kiinni mahdollisimman tiiviisti. Paperin päälle on puhallettu ekovillaa noin 100-200mm riippuen kohdista. Villan päälle taas paperi ja sitten lankku päälle. Lattia on ollut todella lämmin. 

Nyt ollaan vaiheessa, jossa lattiaa maalataan. Kaksi kerrosta pian takana, ja ainakin kolmannen kerroksen saa laittaa, jotta saadaan oikein kaunis maalattu pinta. Väriksi valittu valkoinen, ja maalina Coloria akvafloor, aivan kuten keittiössäkin. 

Toivottavasti tämä postaus vastasi edes jollain lailla Anonyymin kysymykseen. :)

Terkuin Emäntä! 

lauantai 11. toukokuuta 2013

panelointia lauantain kunniaksi.

Olohuoneen parissa ollaan taas oltu. Ollaan saatu seinä paneloitua ja seinät alkaa siis olla valmiit. paneliseinä on maalattu nyt kertaalleen, ja vaatii siis ainakin vielä yhden kerroksen lisää. siistiä jälkeä pitää tulla. 

Myös muut seinät on maalattu lopullisella maalilla ja joitain kohtia pitää vielä paikkailla, kuten nurkkia. 

Seuraavaksi voidaankin siirtyä lattian pariin, ja sitten olisi enää listoitus ja vähän ikkunapuiden maalausta. Tietenkin patterit ja valaistus, mutta kukas mitään pattereilla kesällä tekee. Kyllä tässä jo onkin odotettu sitä hetkeä että saa kantaa ensimmäisen huonekalut valmistuneeseen olohuoneeseen. Noh, ehkä tässä nyt parin viikon sisällä, toivottavasti. 

 
Ehkä tästä kuvasta huomaa parhaiten seinän lopullisen värin. erittäin vaalean harmaa on, ja mielestämme todella onnistunut värivalinta. 

 Tässä kuvassa seinä melkein paneloituna, ja kyllä se näyttikin hetken ihan kamalalta kun oli puunvärinen, jotenkin niin rauhaton ja silmiinpistävä.

Tässä sitten paneliseinä kertaalleen maalattuna, ja kyllä siitä jo huomattavasti rauhallisempi tuli. Vaatii vielä toki maalia, jotta pinnasta saadaan tasainen, mutta hieno siitä tulee. rauhallinen. 


Mitäs te muut olette mieltä? 

lauantai 4. toukokuuta 2013

valoisaa!

Olohuone taas hieman lähempänä valmista. Seinät on pohjamaalattu, ja nyt vielä spaklataan joitain kohtia joissa parantamisen varaa. Sitten vielä vähän pohjamaalia niihin kohtiin, ja sitten saadaan maalata lopullisella pintamaalilla. seinät tulevat tällä sävyllä Teknos T1339 NCS S 1502-Y, vaalean harmaa. toivottavasti on onnistunut värivalinta.

Sen jälkeen siirrytään varmaankin yhden olohuoneen seinän panelointiin, ja viimeisenä lattia ja ikkunoiden smyygilistojen maalaus. Sitten puuttuukaan enää listat :D Että kyllä sitä valmista vaan väkisinkin tulee.

Lattian värin kanssa olen tässä nyt viimeviikkoina paininut, ja vahvasti kallistunut valkoiseen. Juu tiedetään, meillä on kaksi isoa koiraa, joten valkoinen lattia ei varmasti se järkevin vaihtoehto puhtaanapidon kannalta. mutta ihan yhtälaillahan se tummempikin lattia tulee likaiseksi, valkoisessa se vaan näkyy paremmin se lika.

Eteiseen ollaan myös katottu lattiamateriaalia, siellä kun on nyt pelkkä lattialastulevy. Jossain vaiheessa ajateltiin että laitetaan siihen päälle lankku, mutta nyt löydettiin mukavan näköinen korkkilattia, ja se on nyt kyllä erittäin vahva ehdokas. eli sävy on valkoinen tammi, ja toi kuva hieman vääristää sitä, tai oikeestaan aika pahastikin. mutta siis tällähetkellä tuollainen vaihtoehto on ykkösenä.

mielipiteitä?





perjantai 26. huhtikuuta 2013

eteisen ulko-ovet

Vihdoin sain tehtyä niihin verhot, ja tällaiset yksinkertaiset niistä tuli. Mies sanoi vaan, että "nehän on ihan ku olis ollu ovissa jo tehtaalta tullessa". Eli ilmeisesti onnistuin ihan hyvin.



olohuone edistyy :)

Heippa taas, jos täällä vielä joku seurailee tätä hyvin hiljaiseloa viettävää blogia.

Olohuonetta ollaan taas tehty eteenpäin. Kattoa on maalattu, samoin katon tukipalkkeja. seiniä on spaklattu ja hiottu. Katto olis vielä tarkoitus kertaalleen maalata ja sitten päästäisiin seinien kimppuun, eli maalaamaan. Seinät tulee vaalealla harmaalla, niin on sitten joskus mahdollista tapetoida jos nähdään sille tarvetta. Lattiaa päästään maalaamaan viimeisenä, ja sitä odotankin innolla, koska sen jälkeen olohuone on listoja vaille valmis ja päästään tuomaan huonekaluja paikoilleen. Kyllähän tässä kesäkin tekee tuloaan niin lujaa vauhtia ja silloin pitäis olla jo seuraavassa projektissa :)






tiistai 26. helmikuuta 2013

Meillä Orrelassa niin hiljaista...

...

Asioita on kyllä tapahtunut, ja remontti on edennyt, mutta kirjoteltua ei ole tullut. Ehkäpä pienoinen laiskuus iskenyt.

Olohuone on siis edistynyt. Katon tukipalkit on saatu paikoilleen, eikä niiden laittamisessa edes kauaa mennyt. Ite en osallistunut niiden laittamiseen, ei mua kuulemma tarvittu :D . Meillä tuli nyt sitten olohuoneen kattoon, alakerran puolelle kaksi liimapuupalkkia, kooltaan 225x115, jos muistan oikein. Palkit löytyi Puukeskuksesta. Palkit kiinnitettiin vartavasten niille suunnitelluilla ns. rautakengillä. Ovat siis monessa hirressä kiinni, eikä näin olleen paino kasaannu vain yhden hirren päälle, vaan tasaisemmin monelle hirrelle. Kengät ovat noin 200x900 (lev x pit) kooltaan, ja oliskohan noin senttistä rautalevyä. Kiinnikkeet jää seinälevyjen alle piiloon, joten niiden ei tarvinnut olla hienot. Palkit on kyllä sitäkin hienommat. Mä tykkään!

Lattia on myös saatu olohuoneessa hiottua, ja kaipaisi enää maalausta, samoin kun katto ja seinät. toki ne kaipaa vielä myös kevyen hionnan. Kattoon jää alkuperäinen paneelli, se vaan maalataan uudestaan valkoiseksi, niin saadaan ajan saatossa tulleet "liat" piiloon. Lattiasta tulee saman värinen kun keittiössäkin on, eli vaalean harmaa. Ihanasti näkyy koirankarva, ja rapaset tassun jäljet, mutta mitäs sitte. Seinistä sitten taas tulee hieman tummemman harmaat kuin lattiasta, mutta vaaleat kuitenkin. Näin saan kauniit valkoiset ikkunan pokat hienosti esille. Luulisin. Ainakin mulla on visio.Yksi seinä tulee olemaan samaa valkoista vaakapaneelia kuin kylpyhuoneessa ja eteisessäkin.

Meillähän tulee makuuhuone myös sinne olohuoneeseen, ja sinne pitäis vielä keksiä jokin pitkäaikais väliaikainen väliseinä ratkaisu. Niin, että sais vähän suojaa nukkumiselle.

Pian sitten saakin jo ruveta raijaamaan tavaraa "isoon huoneeseen", ja pääsee pois noista kahdesta kamalasta täysin keskeneräisestä huoneesta. Niitä ei huvita edes siivota, kun ei se siivouksen jälki missää näy.



maanantai 29. lokakuuta 2012

Piiiitkästä aikaa

Tässä nyt on mennyt vähän kauemmin kun siihen keskiviikkoon, kuten viime postauksessa lupasin. Noh, joka tapauksessa.

Olohuoneeseen on saatu villat ja lankut lattiaan ja nyt siellä olis seuraavaksi vuorossa lattian hionta ja maalaus. Kyllä se olohuone siitä hiljalleen valmistuu, olis vaan kivaa jos se olis jo ihan valmis. Mutta kaikkea ei voi saada. Monet on sanoneet että eikö ensin olis kannattanut tehdä vaikka koko alakerta valmiiksi, ja sitten vasta muuttaa. Voihan se näinkin olla, mutta meidän Orrela on kuitenkin ihan asumiskunnossa, joten miksi ei asua täällä, omassa kodissa. Toki välillä täällä on vähän kylmä, ainakin kylmempi kuin mihin nykyään ollaan totuttu. Me tykätään nukkua vähän viileämmässä. eikä täällä nyt loppupäässä mitenkään kylmä, mitä nyt vähän lattia vetää, kun kahdessa huoneessa ei oo mitään eristystä lattiassa. Noh, ehkä jo ensi talvena on eristystä. Seinäthän on tosi lämpimät, eikä ikkunatkaan falskaa yhtään.

Asiasta seuraavaan, ulko-ovi on saapunut, mutta vielä ei olla saatu sitä asennettua, kun lukon kanssa on vielä pienoista ongelmaa. Koitetaan jos tällä viikolla saatais lukkohomma  hoidettua, ja ovi paikoilleen. Jos hommat menee hyvin, niin saatais sitte ruveta lämmiittään myös eteistä. Nyt ei olla viittitty lämmittää eteistä ku tän hetkinen vanha ulko-ovi falskaa niin paljon, että kaikki lämpö menis vaan harakoille.

Myös se vuosi sitten ostamamme puuhella saatiin tänään kotiin. ihana se on, vielä kun sen saisi toimintaan, niin olis ihan mahtavaa kuunnella kun puu palaa pesässä ja hella hohkaa pehmoista lämpöä. Muuri on kuitenkin vielä niin huonossa kunnossa, että vielä hellan lämmittäminen ei ole mahdollista. 

Tässä vielä kuvaa uudesta ulko-ovesta (+ vanhasta) sekä  meidän hellasta. Olkaapa hyvät







.
-Emäntä

maanantai 24. syyskuuta 2012

Pientä edistystä Orrelassa

Kyllä täällä Orrelassa hommat etenee, vaikka mitään ei oo kuulunukaan.

Olohuoneen parissa ollaan puuhasteltu, ja siellä siis saatu hommat siihen vaiheeseen, että keskiviikkona haetaan Ekovillat ja puhalluskone, ja pistetään puhaltaen villaan lattiaan. Tarkoitus oli hommata kone ja villat jo viime lauantaina, mutta puhalluskoneille olikin ilmestynyt jonotuslista.

Tällä välillä ollaan sitten laitettu eteiseen pattereita ja kylpyhuoneeseen kattovaloja.
Eteisen patterit ollaan siis saatu paikoilleen ja kytkettyä, mutta päälle niitä ei olla vielä laitettu, ku tämän hetkinen ulko-ovi falskaa niin pahasti, että menis kaikki se lämmin ilma ihan harakoille. Ja muutenkin kun ovet tuonne eteiseen on kiinni, niin ei ole niin väliä vaikka siellä onkin vähän kylmempi.

Kylpyhuoneessa on nyt niin ihanan valoisaa kun siellä on valot. Tähän asti siellä on ollu vaan peilikaapin valo. onhan silläkin nähnyt, mutta nyt kun saatiin ne valot laitettua, niin huomas kuinka likainen suihkukaappi oli vaikka se muka just oli pesty. Mutta sellasta se on ku pimeessä pesee, silloin saa vähemmälläkin pesulla puhdasta ;) Yksi valo sieltä vielä puuttuu, mutta sillä ei ole kiire, sitten joskus. :P

Sitten vielä takaisin eteiseen. Siellä on mun paappa tehnyt meille eteisen kaappia. Siitä olenkin aikasemminkin postannut. Eli samat ovet tulee kun mitkä siinä on alun perin olleetkin. Eteisen ovet on meidän mielestä kauniit, ja sopivat eteiseen erittäin hyvin. Paappa on tehnyt hienoa ja erittäin tarkkaa työtä kaapin rungon kanssa. Enää puuttuu rungon panelointi ja ehkä jotain pientä hienosäätöä, niin ja se maalaus. Mutta maalaminen on mun yks lempipuuhaa, silloin kun ei tarvi sisäkattoa maalata.

Tää on nyt tällanen kuvaton postaus, mutta kun keskiviikkona saadaan puhallettua villaa lattiaan, ja paappa saa paneloitua kaappia, niin kuvia tulee.

-Jenni

lauantai 18. elokuuta 2012

eteisen hattuhylly vihdoin valmis

Meillä täällä Orrelassa oli ostettaessa vanha hattuhylly, johon ihastuin, enkä siis halunnut heittää sitä pois.

Nyt oon saanu hattuhyllyn kunnostettua, ja Samelin avustuksella se laitettiin omalle paikalleen. Niin hieno siitä tuli, että halusin tännekin pari kuvaa siitä laittaa. Harmittaa kun en ehtiny ottaa siitä "ennen" -kuvaa, koska olin niin innoissaan hiomisesta ja maalaamisesta. Tässä kuitenkin sitä kuvaa. Olkaapa hyvä!



sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

olohuoneen lattia ja eteisen kaapin ovet

eli niillä ollaan pitkälti menyt tässä nyt pari viikkoa. Olohuoneesta ollaan siirretty lattialankut pois, väliaikaseen säilytykseen, ja lisää lattialankkua on laitettu tilaukseen, pitäisi olla täällä parin viikon sisällä. Sitten saakin nähdä miten sopivat keskenään. 
Tällä hetkellä istun olohuoneessa lattiavasan päällä ja katon ku mies vetää sähköjä niin josko meillä olis vaikka jouluna miehen inhoamat jouluvalot ikkunassa.
Eli olohuoneen lattia on nostettu ylös ja lattian alla oleva maa-aines on siirretty pihalle aitan viereen täytemaaksi. pääasiassahan täällä olohuoneessa oli kiviä, puutikkuja, multaa ja kaikkea epämääräistä, rikkinäisistä kalkkisäkeistä sementtisäkkeihin. Ihanaa! Monen monta kottikärry kuormaa on pois täältä kärrätty, ja tilalle on kärrätty noin neljä kuutiota soraa kapillaari suluksi. Soran päälle tulee vielä lekasoraa eristeeksi ja sitten siihen rossilattia. Tarkoituksena olisi tänne olohuoneen lattiaan tehdä pieni luukku, josta pääsee sitten ns. kellariin, johon saa mahdollisesti tavaraa säilöön ja miksei vaikka olutkellaria. Hyvää tilaa on kuitenkin turha ns. heittää hukkaan, sillä säilytystilaa ei koskaan ole liikaa. 

Olohuonehan meillä on ihanat 40neliötä, mikä on aivan mahtavaa. Mutta paljon kai vanhoissa taloissa se hienoin huone on ollut suuri ja valoisa. Sitten kun saadaan olohuone siihen malliin että täällä on lattia, katto ja seinät laitettuna, niin saadaan siirrettyä makuuhuone ja tällä hetkellä väliaikainen olohuone tänne, ja saadaan nostaa kahdesta muusta huoneesta lattia ylös ja toistaa sama homma. Tuon kaiken kun saisi tehtyä ennen talvea. Ainakin lattiat niin tarkenisi sitten olla. 



Sitten niihin oviin. Eli ollaan anopin kanssa rapsuteltu väliovista vanhoja maaleja pois, ja hiottu ovet sileiksi, ja nyt on jo yksi ja puoli ovea maalattu. Tulee kyllä niin hienot! Nää väliovet, tarkemmin sanottuna kaapin ovet tulee eteiseen rakennettavaan kaapistoon. Eteisessä on valkoiset paneeliseinät ja ovet tulee olemaan Uulan-värikartasta sävyä "sade". Tosi onnistunut värivalinta nyt kun näkee ovet maalattuina. Haluttiin että ovet ei oo valkoset, vaan vähän erottuvat edukseen. Ja toisaalta, ei haluta että kaikki on maalattuna valkoiseksi, koska kyllä sitä vaaleutta saa muillakin väreillä. Ja kun valkoisen yhdistää vaikka harmaaseen, niin valkoisesta tulee huomattavasti puhtaamma värinen.

Viereisessä kuvassa näkyy nuo kaapin ovet ennen, eli noin ne oli kun ostettiin Orrela. Ja aika lailla samalla tavalla ne tulee siihen nytkin. Ainoastaan että ns. kaappi tulee olemaan paneelia, eikä tapettia kuten kuvassa.


Tällaista siis meillä täällä Orrelassa.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Ruokatalo

Oltiin käymässä joku aika sitten yhdessä asuntonäytössä, ei emme ole ostamassa toista taloa, mutta sieltä sain ihanan idean kissojen ruokailuun. Meillä oli sopivasti yksi vanha hieman huonokuntoinen arkku, eli ei siis yhtään ottanut kipeää tehdä siihen aukkoa kylkeen. 

Puhdistin arkun suurimmista lioista ihan vaan tiskiharjalla ja sitten porasin neljä reikää aukon jokaiseen kulmaan ja sen jälkeen sahasin loput aukosta, jotta sain siis sen aukon tehtyä. Olipas vaikeasti selitetty :) Kun aukko oli valmis, hioin sen reunat ettei jää tikkuja ja puhdistin arkkua paremmin. Lopuksi arkku, eli kissojen ruokatalo kannettiin sisälle... 

... ja tältä se siis näyttää!


Arkussa on tuollainen kätevä lokero, johon voi laittaa kissojen tarvikkeita, eikä kissat saa niitä sieltä kun kansi on kiinni.


ja kovasti kissut siitä tykkää. :D

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannus ja Orrelan eteinen...

Juhannus meni meillä Skaftungissa ja kyllä siellä oli parinvuoden tauon jälkeen kiva ollakin. meillä oli teltta-majoitus, kun noita koiria on, niin ei viitsitty mennä asumaan toisten mökkiin, olis ollu vaan kauhee siivoominen, kun koirat kuitenkin ui ja peuhas rantahiekassa... joten arvatakin saattaa että sitä hiekkaa kulkeutui sitten vähän joka paikkaan. Noh mutta onneksi meillä oli tuo teltta, jossa siis nukuttiin me sekä mun sisko miehensä kanssa, plus neljä koiraa. Alma, Joose, Nemo ja Nekku. Kolme Berninpaimenkoiraa ja yksi Kääpiöpinseri, mutta hyvin mahduttiin, vaikka Joose olikin vähän mamis ja halus nukkua mun ja siskon välissä patjalla, samalla kun Alma ja Nemo nautti viileästä nurmikosta. :P Hassu Joose <3 

Skaftungissa tuli vietettyä kokonaiset kolme yötä, torstaista sunnuntaihin, ja onneksi kaunis sää helli meitä, niin ei ollut merenrannalla niin vilpoinen. Juhannus meidän osalta meni siis oikeastaan nauttien mökkeilystä, syöden hyvin, nukkuen teltassa ja vain ollessa. Ihanaa!! 


Ja se eteinen...
... ja on sitä jo pitkään ja hartaasti tässä väsättyki, mutta niin monena viikonloppuna on ollu kaikkea muuta, että ei oo tuohon eteiseen oikeen kerenny panostaan. Mutta nyt kuitenkin on eteisen seinät paneloitu ja katto hiottu ja maalattu, sekä seinät maalattu. Jonkun verran siis alkaa tuota valmistakin tulemaan. Niin ja sähköt pattereille on vedetty, vaikka ne meinaskin unohtua. 

 
Huomenna meillä olis vuorossa eteisen lamput, eli kattoon tulee 
näillä näkymin kolme spottia ja ikkunoiden päälle ikkunavalot, 
eli pistorasiat kattoon jotta saan lamput siihen sitten ripustaa. 
Ikkunavalot on kyllä sellaset mistä Isäntä ei oikeen innostu.
 Mutta kai se on vähän kaikilla miehillä niin. :P 



Tällasta siis kuuluu tällä hetkellä Orrelaan. Kun eteisestä päästään, niin seuraavana olohuone.



  Terkuin Jenni-Emäntä <3






torstai 7. kesäkuuta 2012

remppaaminen on taas alkanut...

... vai pitäiskö sanoa rakentaminen. 

Eli eteistä ollaan tehty, ja siellä on nyt lattian eristäminen saatu päätökseen. 

Eteisen vanhat lattialankut oli niin huonossa kunnossa, niin ei lähdetty niitä säästämään, vaikka muualla talossa säästetäänkin kaikki vanhat lattiat... Lattiamateriaaliksi tulee laatta, mahdollisesti jokin vaalea, kun muuallakin talossa vaalea lattia. Laatta on myös käytännöllinen kun ottaa huomioon, että meillä kaksi isoa koiraa ja kaksi kissaa.. näin saadaan eläinten vesikippo pois kylpyhuoneesta eikä talvellakaan tarvitse levitellä kaikenmaailman mattoja lattia joihin imeytyy sulanut lumi ja muut.

Tänään saatiin siis tuo eteisen lattian eristäminen valmiiksi, ja siirryttin sitten pihalle. Eli laitettiin piha kuntoon viikonloppua varten. Vaikka ei silloin mitään ihmeellistä tapahdu, mutta onpahan piha siistinä ja kiva siellä sitten vaikka grillailla. 

Tässä hieman kuvasaldoa tältä viikolta.

Yllä kuva eteisestä lähtökuopissaan..

 ... ja tältä näytti kun lattia lankut oli otettu pois...
 ...Ensimmäisiä paneeleja laitettu lattiavasoihin kiinni...
 ...tässä näkyy vähän eri suunnasta, siellä tosiaan keittiön ovi.
 laitettiin sitten vielä tuollaiset verkot, kun paneeleja ei täysin tiiviisti saanu, niin ei sitten mahdolliset pikkujyrsijät pääse eristeisiin pesimään tai muuta. Mutta eipäkai niitä nyt niin paljon täällä kaupungissa ookkaan, mutta hyvä ne oli kuitenkin laittaa. Ja tosi helppoa, verkko on siis ns. räystäsverkkoa, tarkotettu räystäiden alle, ettei linnut lennä vintille. Tosi pieni silmäistä ja helppoa työstää.
 Kaikkien näiden edellä olevien työvaiheiden jälkeen,
"kolot" paperoitiin, ja näihin koloihin laitettiin ekovilla
 Tässä villa puhallettuna ja odottamassa levyjä päälle
 ollaan vissiin vähän huonosti tehty viikkosiivousta :P
 Tässä sitten jo lattialastulevyt eristeiden päällä,
ja näiden päälle tulee sitten jossain vaiheessa lattialaatta.


Tässä vielä kuvia meijän pihasta. Mitään ei siis olla
sille oikeestaan tehty, ihan perus siistimistä vaan ja pakollisia juttuja.


Tällasta siis tänään... Huomenna on luvassa Pienet Festarit Preerialla


-Jenni